11.5.2022



Joulun alla neuloin itselleni kaksinkertaisesta Dropsin Brushed Alpaca Silk -langasta suloisen pörröisen ja höyhenenkevyen Lento-paidan. Lento-paidan ohje on julkaistu Laine-lehden numerossa 11 ja minusta se on hyvä raglanhihaisen paidan ohje, jota on helppo muokata omien toiveiden mukaan. Itse valitsin neuloa paidasta kaksi numeroa suositeltua suuremman koon, koska halusin paidasta hieman väljemmän ja kaksinkertainen Brushed Alpaca Silk - lanka oli hieman ohuempaa kuin ohjeen mukainen fingering ja lace -yhdistelmä. Lisäksi neuloin hihat ohjeesta poiketen täyspitkinä ja lisäsin hihansuihin itse suunnittelemani lehtiä muistuttavan pitsikuvion.


Ostin tarvitsemani 11 kerää lankaa alennuksesta ja maksoin niistä yhteensä noin 20e. Tuskin koskaan saa paitalankoja ostettua sillä hinnalla. Halvassa materiaalissa on ollut ainakin se hyvä puoli, että olen raskinut käyttää paitaa arkipaitana, kotona puuhaillessa, takin alla ulkoillessa, jopa pari kertaa nukkuessa, kun minulla on tullut yöllä kylmä. Olen yllättynyt, miten hyvänä tämä paita on säilynyt kovasta käytöstä, halvasta langasta ja pörröisyydestä huolimatta. Tosin aluksi paita nyppyyntyi todella nopeasti. Olen kolmeen kertaan poistanut nyppyjä mahdollisimman varovasti pienillä terävillä saksilla leikaten. (Aluksi yritin harjata nypyt pois, mutta tuntui, että se vain pahensi ongelmaa.) Nyt nyppyyntyminen on vähentynyt huomattavasti ja luulen, että tästä eteenpäin paita pysyy siistinä jo paljon vähemmällä vaivalla.


(Aiheesta poiketen, olen tehnyt itse myös tuon sinivalkoisen kukkahameen, joka minulla on kuvissa päällä. Se on varmaan eniten käytössä oleva vaatekappaleeni kesäisin. Ja eikö Muru olekin söpö, kun tuli syliini pötköttämään, kun otin kuvia. Sillä ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa, että tunkeuduin ottamaan kuvia sen lempipaikyttäyspaikalle jakkaralle parvekkeen oven eteen...)



Siskollani on alkuvuodesta synttärit ja innostuin neulomaan hänelle synttärilahjaksi samanlaisen Lento-paidan kuin itselleni, mutta vihreänä.



Vihreään paitaan muokkasin hieman hihansuiden pitsikuviota. En ollut täysin tyytyväinen oman paitani pitsikuvioon, mutta en jaksanut purkaakaan, koska olin jo kertaalleen purkanut ja muokannut pitsiä ja todennut tämän langan purkamisen olevan työlästä ja hidasta. Eikä se minua enää häiritse. Olen oikeastaan aivan tyytyväinen molempiin versioihin. Sitä paitsi pitsin yksityiskohdat jäävät muutenkin hieman piiloon tällaisessa pörröisessä neuleessa.



Alkuvuodesta neuloin myös siskon pienelle pojalle tällaiset suloiset villasukkahousut. Instagramissa on näkynyt paljon vastaavia housuja, mistä inspiraatio varmaan saikin alkunsa. Neuloin housut kokonaan omasta päästä ilman minkäänlaisia laskelmia tai mallitilkkuja. Se onnistui, koska aloitin neulomisen varpaista ja silmukoita saattoi lisätä neulomisen edetessä aina sen mukaan, mikä näytti sopivalta. Lahkeiden sisäsuman pituuden tarkistin vauvojen mittataulukosta, mutta muuten luotin vain omaan silmään ja arviointikykyyn. Ja yllättävää kyllä, en joutunut kertaakaan purkuhommiin.


Minusta näistä tuli ihan supersöpöt, vaikka tässä kuvassa näyttävätkin hassulta, kun eivät ole päälle puettuna ja tuo 2 o 2n -joustinneule vetäytyy niin voimakkaasti kasaan. Aivan oikean vauvan muotoiset ja hyvät housut ne ovat kuitenkin olleet, vaikka ovat edelleen pikkuiselle hieman liian isot.


Tähän loppuun vielä pari kuvaa kaikista joulu- ja tammikuun neuleista. Väriteemana on selkeästi ollut vihreä ja beige. Kolme paitaa ja yhdet pienet housut, minusta ihan hyvä saavutus. Tuosta mintunvihreästä Water Lilies -neuletakista kerroinkin jo aikaisemmin keväällä. Täältä voit käydä lukemassa ja katsomassa enemmän kuvia, jos kiinnostaa.



No niin. Tämän postauksen jälkeen minulla on rästissä tämän kevään ja viime syksyn aikana valmistuneista käsitöistä vielä pellavamekko ja -hame, parit lapaset ja kaulahuivi, kauluri ja panta ja yksi neuletakki ja makramee-työ. Sitten alkaisi blogi olla ajan tasalla. Minulla on ollut asiasta ehkä pientä stressiä, mutta oikeasti sehän on vaan hyvä, että on jemmassa asioita, mistä kirjoittaa. Nyt alkaa muuttokiireet puskea päälle, joten saa nähdä, milloin minulla on taas aikaa blogille. Varmaan kesäkuussa viimeistään. Saa nähdä, mutta siihen asti, hei hei.

16.4.2022



En osaa sanoa, mitä minulle kuuluu.


On tyhjä olo.


Ja minulla on edessä muutto.


Ahdistaa muuttoon menevä raha ja se, kun sitä ei ole.


Ahdistaa kaiken aikaa nousevat hinnat. Ahdistaa yksin asumisen kalleus ja bussikortti ja terapiamaksut. Ja kissojen ruuat, kun nekin joutuu kohta maksamaan yksin.


Ahdistaa tulevaisuus ja itsensä elättäminen ja työ ja kaikki se, mikä ei ole vielä selkeää. Kaikki se, missä kyseenalaistan ja epäilen itseäni. Onko minusta siihen? Osaanko mitään? Miten jaksan? Olenko vain liian laiska ja mukavuudenhaluinen tekemään työtä?


Ahdistaa epävarmuus ja se, että edelleen pohdin näitä samoja kysymyksiä kuin vuosi sitten. Tai oikeastaan samoja kysymyksiä, joita olen pohtinut viimeiset viisitoista vuotta.


Miksi edelleen jumitan tässä samassa tilanteessa? Mistä löytyisi pitkäjänteisyyttä ja ennen kaikkea rohkeutta tehdä asialle jotain?



Tuntuu haikealta jättää Rovaniemi taakse ja kaikki täällä yhdeksän vuoden aikana koettu. Tuttu kauppareitti ja tutut kauniit lempipaikat. Lyhyet välimatkat ja se, ettei paikasta toiseen siirtymiseen tarvita Google Mapsia tai paikallisbussia.


Ja tietysti tulee ikävä tänne pohjoiseen jäävää siskoa ja ystäviä. Jännittää, mitä pitkä välimatka tekee vanhoille ja uusille ystävyyssuhteille. Siskostani en tule pääsemään eroon, vaikka asuisin toisella puolella maapalloa, joten se ei niin paljon huoleta :D


Jännittää uusi paikkakunta ja uusi koti. Jännittää pitkästä aikaa yksin asuminen ja pitkä pyöräilymatka siskon perheen luokse, jos oman kodin hiljaisuus ja yksinäisyys alkaa ahdistaa.


Jännittää uudet ympyrät ja ihmiset. Löydänkö ystävää, jonka voin pyytää kahville tai teelle kymmenen minuutin varoitusajalla? Tai jonka oven taakse voin ilmestyä varoittamatta ja olla silti varma, että olen tervetullut käymään. Ystävää, jonka seurassa kelpaan räjähtäneenä ja jonka vierailua ennen ei tarvitse kaivaa imuria esiin tai loihtia pikaisesti tarjottavaa kahvipöytään.


Löydänkö itselleni uudet lempipaikat ja parhaat haaveilukivet, joilla istuskella yksin kuuntelemassa liikenteen ja tuulen huminaa?



Ja kaikesta tästä huolimatta, olen myös innoissani. Innoissani uudesta kodista ja uudesta kotikaupungista. Uusista mahdollisuuksista ja ihmisistä. Pyöräilymatkan päässä asuvasta siskon perheestä. Monista ystävistä, jotka sitten ovat 600 km lähempänä minua, vaikka eivät silti edelleenkään asu samassa kaupungissa. Pidemmästä kesästä ja valoisammasta talvesta. Kauniista kaupungista ja järvistä ja vehreästä luonnosta.


Tuntuu uskomattomalta, että olen nyt oikeasti muuttamassa. Minulla on aina ollut sellainen tunne, että jossain vaiheessa tulen muuttamaan pois Rovaniemeltä. Ei sillä, etten tykkäisi tästä kaupungista. Tämä on sopivan pieni kaupunki ja täällä on keskustassakin asuessa luonto lähellä, mutta minulla on ollut täällä sellainen olo, että olen syrjässä ja kaukana kaikesta ja kaikista. Ehkä koska lapsuudenkoti on ollut kaukana ja viimeistä kolmea vuotta lukuun ottamatta kaikki sisaruksenikin ovat olleet kaukana.


Mutta en minä tiedä, onko se syrjässä ja sivussa olemisen tunne oikeasti kiinni siitä, missä asun. Voihan se myös olla tunne, joka on osa minua eikä katoa paikkakuntaa vaihtamalla.



No mutta, se tästä muutosta ynnä muusta. Nyt lähden kauppaan ja alan sämpylöiden leivontaan ja ruuan tekoon. Ystävä tulee tänään junalla luokseni pääsiäisen viettoon. Se on aika ihanaa.


Ai niin, kuvituksena oleva maalaus on parin vuoden takaa. Se sisältää aika paljon Iirismäisiä elementtejä kuten koivut ja keinu ja sininen värimaailma. Se ei liity millään tavalla kirjoittamaani, mutta onpahan jotain mitä katsella.

7.4.2022



Viime viikolla innostuin ompelemaan. Olen muuttamassa ensi kuun lopulla uudelle paikkakunnalle ja tulevan muuton vuoksi kävin läpi ompelukaappiani, johon on kertynyt läjä pieniä jämätilkkuja sekä vanhoja vaatteita. Niitä olen jemmannut juuri tällaisten pienten vaatteiden ja asusteiden ompelua varten. Ja nyt ennen muuttoa oli hyvä aika käyttää varastoa vähän pienemmäksi.


Toinen syy ompeluinnostukseeni oli myös käytännöllinen. Tarvitsin nollabudjetin lahjoja kahdelle kummipojalleni (tai yhdelle kummipojalle ja toiselle tulevalle kummipojalle). Vaikka näiden lahjojen lisäksi taisin kyllä innostua näpertämään yhtä ja toista muutakin.



Aivan ensimmäiseksi ompelin (tulevalle) kummipojalleni lahjaksi kahdet pellavahaalarit. Näissä haalareissa minulla oli inspiraationa ihailemani suomalaisen vaatebrändin HIMA:n upeat pellavavaatteet.


Haalareiden säädettävät olkaimet ja käärittävät lahkeet mahdollistavat sen, että ne ovat käytettävissä pitkään vauvojen nopeasta kasvutahdista huolimatta. Vaikka haalarit kuvassa näyttävätkin melko samankokoisilta, ruskeat haalarit ovat kokoa 68 ja vihreät kokoa 80, joten ensimmäisten käytyä pieneksi voi siirtyä käyttämään toisia.


Vihreään kankaan riittämisen kanssa meinasi olla vaikeuksia, mutta ratkaisin ongelman kokoamalla palapeliä eli lisäämällä takalahkeisiin ja olkaimiin ylimääräiset saumat, jotta sain osat leikattua pienemmistä tilkuista, kun yhtenäistä kangasta ei enää ollut tarjolla. Mielestäni saumat lopulta upposivat kokonaisuuteen varsin luontevasti ja kuvassa niitä ei oikeastaan edes huomaa.


Entä muistatteko lappuhameen, jonka ompelin siskolleni viime keväänä? Tuon hameen jämistä ompelin myös tulevan kummipoikani isosiskolle lappuhaalarit. Pitäähän isosiskollakin olla omansa.


Myös näiden housujen lahkeet jouduin kankaan vähyyden takia kokoamaan osittain palapelinä, mutta minusta nuo polvien "paikat" näyttävät sopivan kokonaisuuteen, niin kuin niiden kuuluisikin olla siinä.



Minusta lastenvaatteissa saa olla iloisuutta ja leikkisyyttä. Jokin pieni hauska idea, joka muuttaa tavallisen ja tylsän vaatteen lapsen lempivaatteeksi. Tässäkään tapauksessa idea ei ole kovin monimutkainen. Ylimääräistä on ainoastaan haalarin yläreunaan ommellut korvat sekä kirjottu kuono ja suu. Ja napit, joilla olkaimet kiinnitetään paikoilleen, toimivat samalla silminä. Enkä ehkä kestä, kuin söpöt kissahousut näistä tuli.


Housujen lisäksi innostuin vielä askartelemaan samalle tytölle tilkkuvarastoni pienimmistä tilkuista söpöjä rusettipompuloita ja -pinnejä. Kaikki pienet tytöthän rakastavat nättejä tukkajuttuja.



Tänä keväänä 6-vuotta täyttäneelle kummipojalleni ompelin hupparin minun ja siskoni vanhoista vaatteista. Vihreät osat ovat siskoni vanhasta college-paidasta, harmaa college ja resorit sekä hupun valkoiset kiristysnauhat ovat minun vanhoista college-housuista ja musta trikoo hupun vuorissa sekä hihojen mustissa raidoissa, minun vanhasta trikootopista.


En tiedä, onko noloa/outoa antaa lahjaksi jotain käytetyistä, saati rikkinäisistä vaatteista ommeltua, mutta minusta se on vain järkevää. Järkevää ympäristölle ja järkevää kukkarolle. Enkä tiedä, onko vielä nolompaa kertoa tällaisesta epäilyttävästä toiminnasta julkisesti :D Mutta minun mielestäni tällainen kierrättäminen saisi olla aivan normaalia, ellei se sitä jo ole. Joten tässä minä olen, mainostamassa sitä, miten annan kummipojalleni lahjaksi vanhat, polvista puhki kuluneet collegehousuni...


Voisi ajatella, että käytetystä vaatteesta ommellessa uusikin vaate näyttää käytetyltä ja kulahtaneelta. Yleensä vaatteet kuitenkin kuluvat käytössä hyvin epätasaisesti, joten leikkaamalla uuden vaatteen osat vanhojen vaatteiden vähiten kuluneilta alueilta, saa lähes uutta vastaavan lopputuloksen. Vanhoissa vaatteissa uusien materiaalina on myös sellainen hyvä puoli, että niistä näkee, miten kangas on jo kestänyt käyttöä ja pesua. Jos vanha vaate on säilynyt usean vuoden käytössä hyvänä ja nypyttömänä, voi olla varma siitä, että uusikaan vaate ei nyppyynny heti ensimmäisillä käyttökerroilla.



Entä mitä mieltä olette tästä taskuun piiloutuneesta rosvokissasta? Minusta se on söpö. Enkä minä selvästikään osaa tehdä mitään tylsää ja tavallista :D Ja minulla on jonkinlainen pakkomielle kissoihin. No joo.


Ja ompelin minä jotain myös itselleni. Pari kangaspantaa ja irtokauluksen (jonka annoinkin siskolleni, koska en ehkä kuitenkaan osaa käyttää sitä) ja pari pientä tukkajuttua. Minusta noista ruskeista rusettipinneistä tuli aika söpöt (tein ne alun perin siskontytölle, mutta varastinkin ne itselleni, kun niistä tuli niin kivat :D).



Tähän loppuun vielä pari kuvaa koko läjästä. Aika hyvä saavutus ilman, että tarvitsi ostaa mitään. (Paitsi että piti ostaa yksi harmaa ompelulanka ja pari pompulaa ja pinniä, että oikeasti taisin sittenkin ostaa jotain, niin en saisi sanoa etten ostanut, mutta sanon kuitenkin kun se kuulostaa niin hienommalta.)



Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto: