25.4.2020
Kevät tuntuu tänä vuonna olevan myöhässä, ainakin täällä pohjoisessa. Tiistaina käytiin siskoni kanssa metsässä kevätretkellä (tiistai, hassu sana, kun sitä alkaa liikaa miettiä). Ja ai että tuli hyvä mieli. Kevät ei ollut edennyt aivan niin pitkälle kuin ajateltiin, mutta etelän puoleiselta rinteeltä löytyi kuitenkin sen verran kesämaata, että päästiin kevät tunnelmaan. (Vaikka tie kyllä kulki muutaman kymmenen metrin päässä, että luonnonrauhasta ei oikein voi puhua :D.)
Lapsena päätin, että en lopeta koskaan leikkimistä. No, sanotaanko, että harvoin tulee enää leikittyä, ilmeisesti olen muuttunut tylsäksi aikuiseksi. Mutta välillä on mukava ottaa itsensä vähemmän vakavasti (hyviä tapoja ottaa itsensä vähemmän vakavasti on mielestäni puissa kiipeily, pihaleikkien leikkiminen, lätäköissä lompsottelu ja mitä näitä nyt on...)
Onneksi ollaan siskoni kanssa samanlaisia höpsöjä, koska yksin leikkiminen ei ole niin mukavaa. Lähdettiin yhdessä metsään leikkimään "lumeen ei saa koskea". Ja voi miten kivaa se oli. Tietenkin samalla napattiin parit valokuvat, koska mitään ei ole tehnyt, jos siitä ei raportoi muille :D.
Juteltiin siskoni kanssa, miten rankkaa kesän odottaminen oli lapsena. Joka päivä piti käydä ulkona tarkkailemassa lumen sulamista, ja kevät tuntui etenevän niin hitaasti. Pikkumetsässä seisoin pienellä kesämaaläiskällä. Kun katsoin suoraan alaspäin, niin etten nähnyt ympärillä olevia lumikinoksia, tuntui jo aivan kesältä (no ei tuntunut, mutta itselleen voi uskotella mitä vaan).
Nykyään kevät tulee kuin varkain. Kohtahan on jo vappu (ja minä olen edelleen jumiutunut jonnekin maaliskuun alkupuolelle). Kun viimein saan mieleni mukaan kevääseen, on jo varmaan kesä.
Hassua, miten rauhoittava vaikutus luonnolla on. Pienikin pistäytyminen luontoon saa olon valoisammaksi ja tasapainoisemmaksi. Ehkä kevät ja toivottavasti pian koittava jäiden lähtö saa minut taas tonttuilemaan. Tonttuilulla tarkoitan jonnekin kauniiseen paikkaan menemistä (jokirantaan tai metsään) ja siellä istuskelua omien ajatusten kanssa. En tiedä miksi kutsun sitä tonttuiluksi. Kai minusta siellä vain tuntuu tontulta.
