• Iiris | Kehräten

11.12.2020


Tuntuu, että on kulunut paljon aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin blogia. Ja onhan siitä jo kolme viikkoa. Ei ole tehnyt mieli kirjoittaa. Mutta tänään tuntui hyvältä ajatukselta päivittää kuulumisia ja ehkä myös selkeyttää omaa päätä kirjoittamalla. Alun perin ajattelin kertoa mukavia joulukuulumisia ja jakaa tunnelmallisia joulukuvia, mutta jotenkin tämä teksti lähti eri suuntaan. Ja kai minä sitten annan sen lähteä. Pääsette tutustumaan sisäiseen kriitikkoni, joka useimmiten on syynä myös siihen, jos minua huvita päivittää blogia. Koska "en osaa kirjoittaa eikä ketään kiinnosta!" Miksi siis edes yrittää?



Olen pohtinut viime aikoina, kuinka paljon moitin itseäni, kuinka rumasti puhun itselleni. Ja kuinka huonoksi se saa minut tuntemaan itseni. Kritisoin itseäni kaikesta mitä teen tai mitä en tee. Kuuntelen päivästä toiseen jatkuvaa paasausta pääni sisällä. Sisäinen monologini kuulostaa kutakuinkin tällaiselta: "olet outo, olet vääränlainen, et osaa tehdä mitään oikein. Naurat väärin, puhut väärin. Miksi sanoit noin? Onko tuo edes totta? Katso ihmisiä silmiin tai näytät oudolta, et osaa edes katsoa oikein! Älä herätä huomiota! Käyttäydy normaalisti. Kävele normaalisti. Puhu normaalisti. Rauhoitu ja käyttäydy niin kuin ihmiset! Älä vääntele käsiäsi! Älä vääntelehdi. Älä heiluta jalkaasi. Istu paikallasi! Älä tee noin mutta älä tee näinkään. Olet tiellä! Olet hankala! Taas nauroit, et saa nauraa! Vastaa, kun sinulta kysytään! Älä kerro, et saa kertoa! Olet kuitenkin väärässä. Tuo on väärin. Et sinä osaa puhua. Et sinä tiedä mistään mitään. Liioittelet ja valehtelet. Ei ketään kiinnosta, miksi kiinnostaisi. Pitkästytät kaikkia, ole hiljaa! No puhu nyt jotain tai vaikutat oudolta! Olet outo! Vääränlainen! Et sinä kelpaa! Miksi olet noin hankala? Mikä sinussa on vikana?! Aina sinua saa hävetä! No mikä nyt taas? Taasko sinusta tuntuu pahalta! Miksi muka? Sinulla on kaikki hyvin! Ei sinua itketä! Et sinä osaa itkeä! Mikä sinua vaivaa?!"


Eikä riitä, että moittisin itseäni vain siitä, mitä teen nyt väärin. Moitin itseäni jatkuvasti myös kaikista jo tekemistäni virheistä. Kaikesta tyhmästä ja nolosta mitä olen tehnyt aikaisemmin. Tai murehdin etukäteen, miten pilaan kaiken tulevaisuudessa. Koska en vain osaa mitään ja minua saa aina hävetä! Käyttäydyn oudosti ja kaikki pitävät minua outona, vähintäänkin tyhmänä ja tylsänä. Ja totta kai pitävät, kun sellainenhan minä olen, toivoton tapaus...


Ja sitten vielä ihmettelen, kun elämä tuntuu usein raskaalta. Tai mietin, miksi haluaisin lomalle itsenäni olemisesta. Kummallista, miten itselle voi puhua jatkuvasti asioita, joita ei koskaan sanoisi toiselle ihmiselle. Miten virheitä on niin paljon helpompi sietää ja ymmärtää toisissa ihmisissä. Kummallista, miten vaikea omia ajatuksia on muuttaa, vaikka periaatteessa tietää, ettei jatkuvaan itsensä moittimiseen ole mitään syytä.


Viime aikoina eräs ihminen on opettanut minua puhumaan kauniimmin itselleni, koska sisäinen puhe ei muutu kuin harjoittelemalla. Hän on "pakottanut" minut sanomaan itselleni, että "kyllä minä osaan. Kyllä minä pystyn. Minä olen hyvä ihminen." Ja miten hyvältä onkaan tuntunut edes hetken aikaa uskoa siihen. Olla hetken aikaa vakuuttunut siitä, ettei minussa ole mitään vikaa. Että kelpaan sellaisena kuin olen.



Nämä kuvituksena olevat koivunrungot olen maalannut monta vuotta sitten. En pitänyt alkuperäisen maalauksen väreistä, joten muokkasin niitä aika radikaalisti. Ja näin siitä tuli ihan kiva vai mitä?


En ole saanut vähään aikaan maalattua, vaikka minulla on tehnyt mieli. Olen kai pelännyt, että en onnistu ja minulle tulee vain paha mieli. Koska "en osaa mitään", kuten tässä tuli jo kerrottua... Tai no, olen ollut myös melko kiireinen erinäisten tonttujuttujen ja käsityöprojektien kanssa. Ja lisäksi olen kaivannut paljon aikaa vain olla. Mutta ehkä joku päivä kaivan taas maalaustarvikkeet esiin, minulla olisi monta ideaa, joita haluaisin päästä toteuttamaan.

19.11.2020


Tunnustus, olen huono palauttamaan virheostoksiani. Jotenkin se pelottaa liikaa. Että pitäisi mennä takaisin kauppaan, puhua myyjän kanssa ja sanoa, etten minä haluakaan tätä, tämä lampunkanta ei sopinutkaan siihen joulutähteen, mihin oli tarkoitus. Sitten ajattelen, että kyllä minä voin maksaa kymmenen euroa siitä, ettei minun tarvitse tehdä sitä. Ja niin lampunkanta lopulta jää minulle...


Näin ollen minulla oli ylimääräinen lampunkanta johtoineen, kun samaan aikaan kaipasin jonkinlaista lukuvaloa sängylleni. Päätin siis tehdä lampunkantaan itse kivan pienen varjostimen ja ripustaa sen sänkyni yläpuolelle. Neuloin varjostimen luonnonvärisestä paperinarusta ja kovetin sen liimalla. Paperinarun neulominen ei ollut kaikista kivointa, mutta mielestäni lopputulos kyllä palkitsi. Käytin neulomiseen paksuja puikkoja, jotta sain neuloksesta sopivan väljää, jolloin myös valo pääsee varjostimen läpi. Helmineule teki pinnasta mukavan elävän ja rouhean.



Minusta siitä tuli aika söpö pieni lamppu. Eikä sen tekeminen ollut ollenkaan vaikeaa. Joten tässä yksinkertainen ohje varjostimeen, jos joku teistäkin sattuu kaipaamaan söpöä pientä lamppua.



KOKO: halkaisija 20 cm, korkeus 17 cm

TARVIKKEET:

PUIKOT: sukkapuikot kokoa 6



TYÖOHJE:


1. Luo 60 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle (kullekin puikolle 15 silmukkaa).

2. Neulo suljettuna neuleena helmineuletta, kunnes työn pituus on 14 cm. (Helmineule: neulo ensimmäisellä kierroksella joka toinen silmukka oikein ja joka toinen nurin. Seuraavilla kierroksilla neulo aina oikeat silmukat nurin ja nurjat oikein.)

3. Aloita kavennukset:

  1. krs: kavenna jokaisen puikon alussa kolme silmukkaa oikein yhteen, jos helmineuleessa on vuorossa oikea silmukka, tai kolme silmukkaa nurin yhteen, jos vuorossa on nurja silmukka.

  2. krs: neulo helmineuletta ilman kavennuksia.

  3. krs: kavenna jokaisen puikon keskellä kolme silmukkaa oikein yhteen, jos helmineuleessa on vuorossa oikea silmukka, tai kolme silmukkaa nurin yhteen, jos vuorossa on nurja silmukka.

  4. krs: neulo helmineuletta ilman kavennuksia.

4. Toista kierroksia 1–4, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä neljä silmukkaa.

5. Päättele silmukat. Kiristä silmukoita päätellessäsi siten, että varjostimen laelle jäävä reikä sopii väljästi lampun kantaan (kovettamisen aikana reikä vielä hieman pienenee).

6. Päättele langat nurjalle.



7. Sekoita kuppiin noin 0,5 dl liimaa ja 0,5 dl vettä.

8. Upota varjostin liimaseokseen ja tarkista että varjostin kastuu kauttaaltaan.

9. Aseta varjostimen sisään pieni muovipussi (jotta liima ei kuivu kiinni ilmapalloon) ja puhalla ilmapallo varjostimen ja pussin sisään. Tarkista, että varjostin asettuu ilmapallon päälle symmetrisesti ja varjostimen alareuna suoraksi.

10. Ripusta varjostin kuivumaan. Kun varjostin on kokonaan kuivunut, tyhjennä ilmapallo ja irrota muovipussi varovasti varjostimesta.

11. Kiinnitä varjostin lampunkantaan.


Vinkki: jos varjostimen reikä jäi liian pieneksi eikä lampun kanta kovettamisen jälkeen enää mahdu reikään, voit leikata sitä hieman suuremmaksi sivuleikkureilla. Neulos ei lähde purkautumaan enää kovettamisen jälkeen.




Kiinnostaisiko muuten ketään tietää tarkemmin, kuinka tein makramee-lampunvarjostimen, josta kerroin muutama postaus sitten? Voisin yrittää väsätä jonkinlaista ohjetta, jos jollakin kiinnostaa. Jättäkää kommenttia tai tykkäystä tähän postaukseen tai laittakaa viestiä Instagramissa, niin tiedän, kiinnostaako ketään :)

  • Iiris | Kehräten

10.11.2020




Aamulla seison rannallani, vaaleanpunaisella kivellä. Onnellisena siitä, että jaksoin raahata itseni ulos ihmettelemään marraskuista aamua.


Kuten niin usein tällä rannalla, ajatukseni kääntyvät pian menneeseen, vuoden taakse, jolloin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan näin marraskuun kauneuden. Olin viimein antanut itselleni luvan luovuttaa, luvan kertoa, etten enää jaksa, luvan pyytää apua. Ja oloni oli uskomattoman kevyt ja onnellinen. Se marraskuu oli täynnä purevaa pakkasta, vaaleanpunaisia ja kultaisia aamuja, kiitollisuutta. Se marraskuu oli täynnä kevyttä pakkaslunta, luistelua lumisateessa ja istuskelua joen jäällä, lumienkeleitä ja pehmeitä hankia.


Luulen, että tulen muistamaan tuon marraskuun vielä pitkään, ehkä aina. Marraskuun, jolloin elämäni vaihtoi suuntaa, sain uuden alun ja löysin elämänilon. Marraskuun, jolloin tajusin, että minun ei ole pakko pärjätä ja pakko jaksaa. Että minulla on lupa kuunnella itseäni, lupa tarvita toista ihmistä, lupa pyytää apua.



Nyt vuoden jälkeen en enää joka päivä muista olla kiitollinen. Keveys on muuttunut arkipäiväiseksi ja sitä edeltänyt musertavan raskas väsymys, toivottomuus, pelko ja ahdistus kaukaiseksi muistoksi.



Mutta tänäänkin marraskuu on kaunis. Joki virtaa ohitseni täynnä kirkasta helisevää jäätä, ja kaikki kuollut ympärilläni on saanut valkoisen sokerikuorrutteen. Katselen pakkasen luomaa taideteosta rannan ohuessa jäässä. Aaltojen muodostamia valkoisia kiharoita. Ja pienen pieniä lumikiteitä tumman jään päällä, kuin tähtiä yötaivaalla.


Levitän käteni, pyörähdän muutaman kerran, hyppelen vähän. Halaan itseäni ja hymyilen.



Viime aikoina elämässäni on tapahtunut paljon, kaikenlaista. On ollut vähän stressiä ja huolta tulevasta, mutta myös mökkiviikonloppu ystävien kanssa Kalajoella, tärkeitä keskusteluja, puheluita ystävälle, siskolle ja pienelle päivänsäteelle, kirje vanhalle opelle. Ja olen alkanut tehdä kaikenlaisia tonttujuttuja tulevaa joulua varten. Niin ja ollaan suunniteltu siskoni kanssa aivan oikean ison joulukuusen hankkimista täksi jouluksi, pelkkä ajatus joulukuusesta saa minut onnelliseksi!


Tähän loppuun vielä muutama kuva auringonlaskusta Kalajoella sekä yksi sydämen sulattava kuva meidän pienestä sukkapötkötoipilaasta ja isosta möntistä.




Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto:

Ota yhteyttä: kehraten@kehraten.fi

©2020 by Kehräten