5.11.2020


Olen huono heittämään pois mitään, mistä korjaamalla tai tuunaamalla voisi vielä saada jotain käyttökelpoista. Erityisen huono olen heittämään pois vanhoja vaatteita tai muita tekstiilejä. No, niin oli tämän lähes kymmenen vuotta käytössä olleen reikäisen topinkin kanssa...



Topin helmaosa oli vielä aivan ehjä ja käyttökelpoinen. Lisäksi kangas oli vuosien käytössä todettu kestäväksi ja hyvälaatuseksi. Siinä ei ollut nypyn nyppyä. Ajattelin, että siitä saisi vielä ihanan t-paidan jollekin pienelle. Ja koska minulla ei itselläni ole lapsia, siskontyttöni on saanut olla näiden projektieni kohteena...


Ompelin siis viime kesänä topista (ja muista kaappiini kertyneistä tilkuista) siskontytölleni söpön kesäpaidan. Kaavoitin paidan väljäksi, jotta se mahtuisi päälle vielä ensi kesänä. Aplikoin pääntien viereen pienet juoksevat kissat ja hihoista tein väljät frillahihat. Minusta tästä tuli aika ihana ja on se kelvannut myös omistajalleen.


Nyt syksyllä tuli uuden projektin aika, kun yhdet lempisukistani kuluivat puhki enkä millään olisi raskinut heittää niitä pois. Ja katsokaa nyt, miten ihanan pupupehmon tein sukan varresta. (Minulla saattaa olla hieman lapsellinen sukkamaku, myönnetään...) Toinen pupupehmo on vielä työn alla, sukkia kun luonnollisesti on kaksi kappaletta. Saa antaa vinkkejä, jos tiedätte jonkun, joka saattaisi ilahtua hassusta sukkapupusta.



(Yllä olevassa kuvassa pupu saa ehkä maailman söpömmän rutistushalin, vai mitä?)


Syyskuun loppupuolella siskoni ja päivänsäteeni olivat meillä viikon kylässä. Ja innostuin neulomaan vielä päivänsäteelleni villasukat röyhelöreunalla ja villahousut raitapolvilla. Villahousut eivät kyllä ehtineet valmistua vielä vierailun aikana, mutta postipaketit ne vasta kivoja onkin. Minusta molemmista tuli aika söpöt. Tai ainakin lämpimät.



Minulla on ollut pieni kriisi näiden kuvien kanssa, kun niiden ottohetkellä sattui olemaan pimeää ja pilvistä. Ja kuvista tuli aika rakeisia. Eikä ne muutenkaan ole niin täydellisiä. Mutta koitan kestää, koittakaa tekin...

  • Iiris | Kehräten

21.10.2020


Eilen oli kaunis päivä. Vähän haikea. Vähän surullinen. Mutta kaunis.



Päivä täynnä sinistä, valkoista ja ruskeaa.


Istuin rannallani katsellen joutsenia, jotka olivat kokoontuneet yhteen, lähteäkseen kai etelään sitten kun siltä tuntuisi. Niitä oli viisikymmentä. Laskin ne kaikki. Tai ehkä neljäkymmentäyhdeksän. Osa vielä ruskeanharmaita, tänä kesänä syntyneitä.


Ihmettelin kuinka kylmä ja karu voi olla niin uskomattoman kaunista. Miten kauniisti ruskea, valkoinen ja sininen sopivatkaan yhteen. Ajattelin, kuinka onnellinen olen, kun saan asua täällä pohjoisessa ja tulla juuri tälle rannalle aina, kun siltä tuntuu.


Haaveilin, että jonain päivänä asuisin näin kauniilla rannalla. Saisin seurata aamun valkenemista keittiönpöytäni äärestä, rauhassa kahvia hörppien. Katselisin järvellä uivia joutsenia ja aamuauringon vaaleanpunaiseksi värjäämää aallokkoa. Katselisin aamun vaihtumista päiväksi. Kantaisin keinutuolini laiturille ja istuisin siinä neuloen, lämpimästi pukeutuneena, mutta sormet kohmeessa. Kissat istuisivat siinä vieressäni ja ihmettelisivät nekin kaunista maailmaa.


Tunsin kaipausta, toiveen, että haaveeni olisi jo totta. Ja onnea siitä, että minulla on haave. Jotain, mitä tavoitella. Jotain, mitä kohti kulkea.



Istuskelin siinä rannalla. Hipihiljaa. Toivoen että joutsenet uisivat lähemmäksi. Eivät ne uineet, mutta olin silti onnellinen, että olin tullut sinne juuri sillä hetkellä. Kun joutsenet olivat siellä ja pääni oli täynnä valoa ja haaveita.


Lopulta minulle tuli kylmä ja minun oli pakko lähteä. Sitä paitsi minulla oli tullut jo ikävä kotiin, ikävä meidän kissoja. Nousin paikaltani, loin viimeisen katseen sinisenä kimmeltävään aallokkoon, joutseniin, ruskeaan metsänreunaan ja sinisenä kohoaviin vaaroihin. Ja lähdin. Ajatellen että pitäisi tulla taas. Jonain päivänä ja rantani olisi taas erilainen. Joka kerralla se on erilainen. Mutta aina siinä voi nähdä jotain kaunista.



#valokuvaus #luonto #ajatuksia #haaveita #päiväkirja

18.10.2020




Eilen sain viimein valmiiksi puoli vuotta sitten aloittamani lamppuprojektin. Ja ai että se tuntui hyvältä! Vaikka en olekaan aivan varma lopputuloksesta... Välillä lamppu näyttää tosi kivalta ja välillä turhan sekavalta ja oudolta. Mitä mieltä olette, onko se liian kummallinen?


Toissa kesänä siskoni antoi meille vanhan Ikean lampun, josta ei enää itse pitänyt. Meiltä puuttui olohuoneesta kattolamppu, joten otettiin se sillä ajatuksella, että tylsän lampun voisi tuunata kivan näköiseksi. Meillä ei heti ollut ideaa, mitä tehdä sille. Ripustettiin lamppu sitten sellaisenaan paikalleen ja siihen se unohtui viime kevääseen asti.



Keväällä sain idean käyttää makramee-tekniikkaa sen tuunaamiseen. Mielessäni oli paljon erilaisia ideoita ja totta kai päädyin niistä erikoisimpaan. Oikeastaan lampusta tuli aivan mielikuvani mukainen, mutta enää en ole varma oliko ideani alun perin niin hyvä. Olisiko pitänyt tyytyä johonkin tavallisempaan?


No sellainen se nyt on ja ehkä jonkin ajan kuluttua silmä tottuu ja se alkaa näyttää ihan vaan lampulta. Onko kellään muulla sellaista ongelmaa, että omia töitä on vaikea nähdä neutraalisti? Vaikea tietää, tuliko työstä hyvä vai aivan kamala. Kun toisena hetkenä sama lamppu voi näyttää kauniilta ja tuoda mieleen talvisen metsän ja huurteiset puut ja toisena hetkenä kummalliselta epämuodostuneelta viritelmältä... Että lopulta sitä ei osaa enää sanoa juuta eikä jaata.


Ainakin tämän tekemiseen on käytetty kymmeniä tunteja, joten varmaan opettelen vain näkemään sen kauniina. En ainakaan vielä ole valmis purkamaan sitä... Eilen käytin pelkästään lehtien ojennukseen kampaamiseen vähintään kolme tuntia :D No se oli kyllä ihan mukavaa hommaa, kun kuuntelin samalla äänikirjaa.



Tänään olen ottanut kuvia lampustani ja minulla on ollut valoisa ja kodikas olo. Todennäköisesti se johtuu ensilumesta ja kynttilöistä. Yöllä oli satanut lunta ja miten paljon valoa lumi tuokaan!


Meidän mirrit oli aamulla aivan ihmeissään lumisateesta. Istuivat vierekkäin ikkunalaudalla päät pyörien ja ihmetellen leijailevia lumihiutaleita... Niin söpöä!



Nyt taidan mennä näitten höpöjen kanssa pienille päiväunille ennen kuin muutaman tunnin kuluttua lähden ystävän luokse synttärikahveille. Mitä teidän syksyyn kuuluu ja onko etelämpänä vielä satanut lunta?



Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto:

Ota yhteyttä: kehraten@kehraten.fi

©2020 by Kehräten