Ahdistuksia

15.4.2020

Viime aikoina mieleni on muuttunut harmaaksi. Ja usein harmaus saa minut ahdistuneeksi. Ahdistunut mieleni saa minut ajattelemaan, ettei minusta ole mihinkään, tämä blogikin on ihan tyhmä juttu.

Olen odottanut ja pelännyt tätä hetkeä. Kun alkuinnostus blogistani laantuu ja minua alkaa ahdistaa. Että ei tästä tule mitään, minulla ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa ja kannattaisi vaan jättää koko blogi. Kaikki kuvani näyttävät rumilta, kaikki sanani kömpelöiltä.

Mutta tässä tapauksessa en halua antaa periksi, en halua luovuttaa. Koska tämä asia on minulle tärkeä.

Yritän kyseenalaistaa ahdistuneita ajatuksiani. Yritän uskoa, että ahdistus menee ohi ja seuraavana hetkenä kaikki tuntuu valoisammalta. Yritän muistaa, että ajatukseni eivät ole totuuksia. Ne ovat ajatuksia.

Sitä paitsi, onko sillä merkitystä, vaikka kuvani olisivatkin rumia ja sanani kömpelöitä. Sittenpähän ovat.

Ahdistus on saanut välillä myös koko elämän tuntumaan merkityksettömältä. Mitä järkeä on elää, kun päivä seuraa toistaan aina samanlaisena, vailla tarkoitusta.

Mutta eikö elämä itsessään jo riitä sille tarkoitukseksi? Eikö ole tarpeeksi, että joka aamu herään ja elän. Eikö elämäni ole merkityksellistä sellaisenaan, vaikka en saisi aikaan mitään, ainuttakaan sanaa blogiini, ainuttakaan siveltimen vetoa, ainuttakaan silmukkaa?

Vaikka en puhuisi kenellekään mitään koko päivänä, vaikka kukaan ei muistaisi olemassaoloani, eikö olemassaoloni ole merkityksellistä kuitenkin itselleni? Eikö se jo ole tärkeää, että elän ja olen olemassa, olen minä? Lepään ja sillitelen kissaa ja syön välillä. Sitten taas nukun. Onko siinä jotain vikaa? En tiedä.

Sitä paitsi, elämääni on mahtunut myös iloa, vaikka ahdistukseltani en sitä aina muistakaan. Olen iloinnut videopuheluista ystävieni sekä pienen päivänsäteeni (ja hänen vanhempiensa) kanssa, valokuvausretkestä siskoni kanssa, Murusta ja neilikoista. Olen myös saanut aikaan asioita, pääsiäiskakun, kevätsiivouksen, yksi ja puoli pipoa ja yhden maalauksen (sen, josta kerroin viime postauksessani). Ja nyt minulla on taas sellainen olo, että haluaisin maalata. Ehkä alankin heti tämän jälkeen maalaamaan.

Ehkä ahdistusten esiin tuominen saa ne oikeisiin mittasuhteisiin. Oloni on jo nyt huojentuneempi.

Ehkä kirjoitan seuraavaa postausta jo valoisammissa tunnelmissa, ehkä en. Olkoon miten vaan, niin olkoon vaan.

Miten teidän elämä on sujunut? Saako yksin olo kenekään muun ajatuksia sumenemaan? Onko tämä kuukausi kotona neljän seinän sisällä alkanut ahdistaa ketään muuta kuin minua?

#ajatuksia #ahdistus #yksinäisyys #kuvitus