Ahdistusta ja maalailua

20.4.2021

Ahdistun pienimmästäkin epäonnistumisesta. Kun maalaukseni ei onnistu tai kirjoneulepaidastani ei tule sellainen kuin ajattelin. Kun neulomani jättineuletakin hihat ovat aavistuksen liian leveät tai ompelemani reisitaskuhousut aavistuksen liian kapeat. Kun sanon tai teen jotain hassua, olen väärässä tai kerron vahingossa saman jutun kahteen kertaan. Kun kirjoittaminen ei suju. Kun haluaisin päivittää blogia, mutta minulla ei tunnu olevan mitään kiinnostavaa sanottavaa. Ja usein ahdistun ihan vain koska olen väsynyt, olen tehnyt jotain asiaa liian pitkään ja kaipaan lepoa.

Ahdistuneena minusta tuntuu, ettei minusta tule koskaan mitään, en osaa mitään ja on parempi vain antaa periksi ja luovuttaa. Että on parempi luopua kaikista haaveista ja tyytyä siihen, että olen loppu elämäni hyödytön ja turha, ihminen, joka ei saa mitään aikaan, ei pysty mihinkään. Ihminen, joka vain makaa lattialla, itseensä käpertyneenä, voivottelee surkeaa kohtaloaan. Ihminen, joka ei ole millään tavalla kiinnostava. Ihminen, jonka kanssa kukaan ei halua olla.

Annan ahdistuksen olla, puristaa rintaa, painaa hartiat kasaan, muuttaa tulevaisuuden mustaksi ja toivottomaksi. Ja yritän muistaa, että ahdistus menee ohi. Että nyt minusta tuntuu tältä, mutta tämä ei ole totuus minusta ja elämästäni.

Ennen ahdistus sai minut lamaantumaan pitkäksi aikaa. En pystynyt ahdistukseltani tekemään mitään, missä oli pienikin riski epäonnistua. Nykyään olen huomannut, että pystyn usein haastamaan itseäni myös ahdistuneena, tekemään vaikeitakin asioita ahdistuksesta huolimatta. Ja siihen on auttanut oikeastaan vain se, että olen opetellut asettamaan riman riittävän matalalle.

Esimerkiksi tämän tekstin kirjoittaminen on ahdistanut minua jo viikon. Enkä varmasti olisi nyt tässä, kirjoittamassa tätä tekstiä, ellen olisi jo useampaan kertaan tämän viikon aikana päättänyt, että avaan tietokoneeni ja kokeilen. Ja jos kirjoittaminen ei onnistu, niin minulla on lupa lopettaa, laittaa kone kiinni ja tehdä jotain muuta. On ollut helpompi yrittää, kun tavoitteena on ainoastaan yrittäminen, ei onnistuminen tai valmiiksi saaminen. Ja yllättäen tänään tekstiä alkoi syntyä. Ja tässä kirjoittaessa, on ollut mukava huomata, että mitä pidemmälle olen päässyt, sitä pienemmäksi ahdistusmöykky rinnassani on muuttunut.

Olen myös yrittänyt muistaa, ettei onnistumisen tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikki on täydellistä. Voin olla tyytyväinen itseeni, vaikka joku muu olisi ehkä osannut kirjoittaa tämän paremmin. Joku muu olisi ehkä ollut kiinnostavampi ja taitavampi. Olisi osannut asettaa sanansa paremmin, olisi ollut selkeämpi. Tai ehkä jonkun toisen kirjoittama teksti olisi ollut kauniimpaa ja runollisempaa. Mutta koska tämä on minun tekstini, minun blogipostaukseni, se on tällä kertaa tällainen ja hyvä niin.

Maalasin tämän metsäkeijukaisen ystävälleni vastapalveluksena hiusteni leikkaamisesta. Ja eikö tästä tullutkin ihana. Ja ajatelkaas, että koko maalaus oli päätyä roskiin, koska se näytti mielestäni keskeneräisenä oksettavalta. Ja minua alkoi ahdistaa.

Tässä vaiheessa, ennen tussilla piirrettyjen yksityiskohtien lisäämistä, olin valmis luovuttamaan. Mutta onneksi en luovuttanut, koska matotukkaisesta sotkukasasta tulikin lopulta aivan kelpo maalaus. Ja mitenkö onnistuin olemaan luovuttamatta? Siten, että päätin ettei lopputuloksella ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että harjoittelen, että yritän ja kokeilen. Että yritän loppuun saakka, vaikka ahdistuneet ajatukseni käskevät lopettamaan ennen kuin epäonnistun. Ennen kuin epäonnistun ja tulen todistaneeksi, etten osaa mitään eikä minusta ole mihinkään.

Laitan tähän loppuun vielä kuvia toisesta maalauksestani, jonka olen tehnyt tänä keväänä. En ole tyytyväinen siihen. Pidän sitä melko rumana, mutta laitan sen nyt tähän, kiduttaakseni itseäni. Ei vaan harjoitellakseni sitä, ettei minun tarvitse olla täydellinen. Eikä maalausteni tarvitse olla täydellisiä tullakseen jaetuksi.

Tästä maalauksesta sain muuten idean yhteen kuosiin, jota olen suunnitellut ja josta lisää ehkä joskus myöhemmin. Tai no ehkä kerron sen verran, että olen tilannut itselleni kankaita omalla kuosillani, enkä malta odottaa, millaisia niistä tulee ja mitä pääsen niistä tekemään. No niin, nyt lopetan tältä erää. Ensi kertaan! Moi moi!