• Iiris | Kehräten

Ihana juhannus ja kipeä kaunis elämä

12.7.2021


Minulla on ollut tarkoitus kirjoittaa juhannuksestani. On ollut jo pari viikkoa. Mutta sanat ovat tällä hetkellä jotenkin hukassa. Ehkä olen vain asettanut riman liian korkealle. Olen kuvitellut, ettei tavallinen arkinen kerronta ole tarpeeksi. (Taas tämä sama vanha virsi...) No mutta, nyt yritän vain antaa tulla. Sellaisena kuin on tullakseen.


Minulla oli ihana juhannus. Monta pitkää päivää lapin kauniissa kesässä, ystävien kotikotona. Ja monta toteutunutta kesähaavetta. Jo ensimmäisenä päivänä pääsin hoitamaan pihaa. Sain leikata nurmikkoa ja kastella kukkia. Haaveilla samalla omasta pienestä pihasta ja kasvimaasta. Kauniista perennapenkistä. Päivän päätteeksi huuhtoa hiet rantasaunassa ja pulahtaa raikkaaseen järveen. Kömpiä puhtaiden lakanoiden väliin lihakset väsyneinä ja mieli rauhallisena.


Aamuisin juotiin aamukahvia yhdessä ystävän kanssa. Käyden laiskaa aamukeskustelua tai vain ollen hiljaa. Odoteltiin kaikessa rauhassa päivää ja toisenkin ystävän heräämistä. Kohta ystäväni nukkui jo ensimmäisiä aamupäiväuniaan ja minä käperryin tyytyväisenä pehmeään sohvannurkkaan.


Juhannusaattona nostettiin lippu salkoon ja lämmitettiin pihasaunaa. Istuskeltiin saunan kuistilla siemaillen jääteetä pullosta ja hätistellen korvan juuressa iniseviä sääskiä. Illalla leivottiin britakakkua ja käytiin katsomassa juhannusvalkeaa. Seuraavana päivänä grillattiin yhdessä. Opittiin, miten kaasupullo vaihdetaan. Oli lämmintä ja kaunis auringonpaiste. Ja tuuli oli tyhjentänyt pihan hyttysistä. Radiosta kuunneltiin juhannusohjelmaa. Ja illalla pääsin ensimmäistä kertaa suppailemaan. Se oli ihanaa.



Sunnuntaiaamuna kiipesin itseni kanssa tunturille. Korvissa aamujumalanpalvelus ja alla sakean hyttysparven innoittama kepeä askel. Ylhäällä tunturissa avautuivat maisemat. Siniset kumpuilevat tunturijonot ja polun vieressä runsaana kukkiva ruohokanukka. (Tämän postauksen kuvat ovat kaikki tältä aamuiselta kävelylenkiltä.)


Siellä minulla oli hyvä olla, tuntureiden keskellä, kesäisellä pihamaalla, järven rannalla. Oikeassa paikassa oikeiden ihmisten kanssa. Juuri siellä, missä halusinkin olla. Kaipaamatta mitään muuta. (Paitsi tietenkin kissojani...)



Juhannuksen jälkeen elämä on tuntunut yhtä aikaa kipeältä ja kauniilta. Välillä yksinäiseltä, alakuloiselta, ahdistavaltakin. Välillä surulliselta, mutta kaikessa surullisuudessaan kauniilta. Välillä olen hämmästellyt sitä, mistä olen saanut kaikki nämä ihanat ihmiset elämääni. Aivan erityisen kiitollinen olen ollut eräästä, jolla on ollut antaa minulle enemmän, kuin olen uskaltanut toivoa koskaan saavani. Aurinkotikkarin ja kaikkea.


Eräänä tuulisena aamuna viritin riippumattoni jokirantaan. Luin kirjaa varjossa männyn alla, ajattelin hymyillen aurinkotikkariani ja sitä että ainakin tämä lapsi tykkää tikkarista.



84 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto: