Itse suunniteltu kirjoneulepaita

15.5.2021

Maanantai oli hyvä päivä. Pohjoisella vaaran rinteellä oli vielä paljon lunta, mutta onneksi polku oli kovaksi tallautunut, joten jalkani säilyvät kuivina, vaikka olin liikkeellä tennareissa. Perillä lempikuusikossani asetin kameran jalustaan ja jalustan kiikkerästi puoliksi sulaneeseen sammalikkoon. Hyppelin tennareissani mättäältä toiselle varoen sulaneen lumen jälkeensä jättämiä vesilammikoita ja liukasta jäätä. Istuin kuusen juurelle kesäläiskään. Nojauduin turvallisesti vanhaan jykevään kuuseen ja vedin syvään henkeä. Katselin metsän vihreää sammalikkoa, kuuntelin lintujen keväistä konserttia ja ylitseni lentävien hävittäjien pauhua. Nappasin kuvan villapaidastani ja minusta vihreässä kesäläiskässäni.

Muutama vuosi sitten, se metsä oli luottopaikkani, kun kaipasin hiljaisuutta ja omaa-aikaa. Viikoittain pyöräilin vaaran huipulle ja menin kuusikkooni hengittämään märkää sammalikkoa ja pihkan tuoksua, huokaamaan ulos viikon aikana kertyneitä murheita. Pysähtymään ja kuuntelemaan.

Pariin vuoteen en ole käynyt siellä. En ole jaksanut pyöräillä pitkää ylämäkeä päästäkseni sinne. Jokiranta on ollut lähempänä ja ajanut lähes saman asian. Mutta nyt tuntui hyvältä olla siellä. Pitkästä aikaa nojautua kuusen jykevään runkoon ja sulkea silmät hetkeksi metsän turvallisessa sylissä.

Vähän aikaa sitten sain valmiiksi itse suunnittelemani kirjoneulepaidan. Ja yllätys yllätys, en ole tyytyväinen siihen. Tuntuu, etten saisi sanoa niin. Että olen taas tyytymätön johonkin, mitä olen saanut aikaan. Tai siis, kun tämähän on ihan jees paita. Mutta se ei vain ole sellainen, mitä minä olisin halunnut.

Olen tyytyväinen hihansuun kuvioihin ja paidan malliin, mutta jos voisin, purkaisin paidan yläosan kokonaan ja tekisin siitä yksivärisen. Ja ehkä tekisin helmaan samanlaisen kuvion, kuin hihansuissa. En kuitenkaan voi purkaa sitä, koska neuloin paidan suljettuna neuleena alhaalta ylös ja lopuksi leikkasin (steekkasin) kädentiet auki, joten yläosa koostuu tällä hetkellä lukemattomista alle metrin mittaisista langanpätkistä. Ja niin hullu minäkään en sentään ole, että kuvittelisin neulovani jotain uutta niin lyhyillä langanpätkillä. Joten tämä paita on nyt mitä on ja minun pitää elää sen kanssa.

No tulin taas kerran todistaneeksi, että kannattaisi suunnitella, mitä on tekemässä ennen kuin on tekemässä. No mutta hei, eikö tämä kuitenkin ole ihan kiva metsäpaita? Siis sellainen retkeilyvillapaita? Ehkä opin vielä pitämään siitä.

Tai jos siellä olisi joku, joka haluaisi tarjota tälle villapaidalle rakastavan kodin?