Jäähyväiset kesälle

11.9.2020

Istun kalliolla, syksyn alakuloisuudessa. Kirpeän tuulen kerätessä ylleni kylmänharmaita kumpupilviä. Istun kalliolla ihmetellen suruni mustia, viiltävän teräviä halkeamia, katsellen pienen pienten säröjen muodostamaa pitsikuviota taivasta vasten.

Istun vain siinä, pukeutuneena lämpimiin, pehmeisiin lohtuvaatteisiin.

Ja syksy itkee kanssani, huuhtoo yksinäisiä lehtiä rantakivikoon.

Poimin rannalta kiven ja heitän jäähyväiset kesälle. Tallennan sisälleni vapaana virtaavan joen, yksinäisen, alakuloisen rannan. Kohta tulee talvi, vieden joen minulta. Peittäen sen näkymättömiin hangen alle. Mutta vielä jonkin aikaa saan nauttia näistä kirpeistä päivistä yhdessä jokeni kanssa, kuunnella ohuen jääpeitteen helinää tulevina pakkasaamuina.

Poimin rannalta lisää kiviä ihmetellen niiden kauneutta. Kiveni ovat kylmiä ja märkiä. Heijastavat kädessäni syksyn pehmeää valoa.

Ajattelen mielessäni mennyttä kesää ja elämää, sisälläni puristavaa yksinäisyyttä. Hämärän peitossa olevaa tulevaisuutta. Toivoen, että olisin vielä lapsi, vailla huolia ja vastuuta. Toivoen, että minulla olisi joku, joka pitäisi huolta minusta, istuisi kanssani rannalla hiljaisuudessa. Ymmärtäisi, eikä hänellä olisi kiire mihinkään. Haluaisi olla siinä, juuri minun kanssani.

Kivinen sydämeni jää rannalle, seuraavien istuskelijoiden ihmeteltäväksi.