Keskeneräinen elämä
20.5.2020
Olen miettinyt elämän keskeneräisyyttä.
Minä en tiedä moniakaan asioita. Mitä haluan tehdä elämälläni? Mikä merkitys elämälläni on? Toteutuvatko unelmani koskaan? Mistä tarkalleen ottaen edes unelmoin? En tiedä, mikä minusta tulee isona. Vaikka olen jo "iso".
Mutta ei se haittaa.
Ei se haittaa, etten tiedä.
Olen antanut itselleni luvan olla tietämätön. Olen antanut itselleni luvan vetäytyä sivuun. Pysähtyä hetkeksi ja katsella ympärilleni. Jotta jonain päivänä ehkä tietäisin. Jotta en muutaman vuoden kuluttua löytäisi itseäni aivan väärästä paikasta. Tai jos löydän, niin ehkä sekään ei haittaa. Aina voi vaihtaa suuntaa, unelmat voivat muuttua.
Tästä hetkestä tiedän paljonkin. Tiedän sen, että ulkona sataa. Että minulla on kynttilät ikkunalaudalla ja hyvä olla. Että Muru nukkuu päiväuniaan sängylläni ja kaikki on mukavan rauhallista. Tiedän sen, että minulla tekisi mieli lähteä ulos katselemaan sadetta. Että minun tekisi mieli myös jäädä sisälle, keittää päivän toiset kahvit ja aloittaa uudet sukat. Molemmat hyviä vaihtoehtoja.
Yritän luottaa, että tämän tietäminen riittää.
Olen keskeneräinen myös itseni kanssa. Luultavasti kaikki ihmiset ovat. Tai siis, mehän muutumme koko ajan ja niin pois päin.
En aina jaksa olla tyytyväinen itseeni ja elämääni. Ehkä minun ei tarvitsekaan. Jos olisin koko ajan vain tyytyväinen, minulla ei olisi tarvetta kehittyä ja muuttua. Minulla ei olisi tarvetta muuttaa elämääni tai itseäni. Muuttaa asioita niin, että pitäisin elämästäni enemmän, olisin enemmän se, kuka haluan olla.
Siitä huolimatta yritän pitää itsestäni myös keskeneräisenä. En usko koskaan kehittyväni täysin sellaiseksi, kuin haluaisin olla. Enkä halua elää koko elämääni tyytymättömänä itseeni. Ehkä voin yhtä aikaa ymmärtää itseäni sellaisena kuin olen, ja pyrkiä siihen, mitä haluan olla.
En usko elämän muuttuvan koskaan täydelliseksi ja valmiiksi, mutta en myöskään halua elää koko elämääni tyytymättömänä siihen.
Minä olen kesken ja elämäni on kesken. Hyvä niin.
