Kevätrakeita
31.3.2020
Jaa'a... Mitähän sitä kirjottaisi. Tuntuu ettei minulla ole mitään sanottavaa. Elämä kiertää yhtä samaa kehää päivästä toiseen, siinä ei ole mitään mielenkiintoista. Rehellisesti sanoen, olen ollut muutaman viimeviikon hieman allapäin. En tiedä mistä se johtuu, kenties olen ollut liikaa yksin, tai sitten minulla vain sattuu olemaan meneillään harmaa kausi.
Olen antanut harmauden olla. Harmaudesta huolimatta elämääni on mahtunut myös kevätrakeita.
Aamuisin olen herännyt auringon nousuun. Silitellyt onnellista kissaa. Keittänyt kahvia. Istuskellut olohuoneen matolla Murun kanssa leikkien. Tehnyt aamupuuroa, kun minulla on tullut nälkä. Puuhaillut jotain pientä, neulonut ja kirjoittanut.
Olen makoillut ja levännyt, miettinyt elämää. Tai katsellut sisään tulvivaa valoa ja kuunnellut vinkuvaa tuulta, hurisevaa jääkaappia, kellon tikitystä. Olen vain ollut. Oleminen on tuntunut hyvältä ja harmaalta.
Olen lohduttanut itseäni ostamalla kevättä (lankaköynnöksen ja kevätrakeita) ja leipomalla mokkapaloja. Kokonaisen pellillisen, ihan vain itselleni. No, ehkä annan muutaman palan myös siskolleni... :D
Olen perustanut kasvimaan (toisin sanoen olen laittanut kaupasta ostetun salaattiruukun keittiön ikkunalaudalle) ja ihaillut sitä. Olen ollut iloinen kasvimaastani ja siihen paistavasta auringosta.
Muutaman kerran, kun harmaus on meinannut sumentaa pääni ja tehdä oloni raskaaksi, olen raahannut itseni ulos. Olen kiertänyt pienen kävelylenkin tai käynyt vain kaupassa. Olen lompsotellut kumppareissani lätäkköjen poikki ja nauttinut keväästä (aikuisuuden parhaita puolia, kukaan ei voi kieltää minulta lätäköissä lompsottelua). Luulen että alkaa olla käsillä se hetki, kun olisi paras aika leikkiä "lumeen ei saa koskea". Se on paras kevätleikki, mitä tiedän. Lätäköissä ja puroissa lorkkiminen on tietenkin toinen. Olen aina pitänyt keväästä.
