Mieli täynnä luovuutta

10.2.2021

Kaikenlaista on mielessä ja kaikenlaista on kesken. Kaikenlaista voisi järjestää. Siivota eteistä, joka näyttää tällä hetkellä lähinnä varastolta. Ripustaa tauluja. Järjestää huonettani, jossa tavarat jatkuvasti etsivät omaa paikkaansa.

Työpöydälläni lojuu läjä keskeneräisiä maalauksia. Haluaisin maalata enemmän, tehdä kortteja, joita voisin joskus myydä verkkokaupassani. Sitten kun saan sellaisen aikaan ja uskallan alkaa yrittää. Haluaisin opetella piirtämään ihmisiä. En ole koskaan ollut siinä kovin hyvä, varsinkin kasvot ovat minulle vaikeita. Kai koska en ole juuri harjoitellut. Olen suunnitellut, että piirtäisin joka päivä yhden ihmisen. Pelkkä nopea luonnos riittäisi niinä päivinä, kun ei olisi aikaa tai jaksamista. Mutta se on toistaiseksi jäänyt pelkäksi suunnitelmaksi.

Haluaisin kirjoittaa. Päiväkirjaa ja blogia ja kirjaa. Päiväkirjani on jäänyt liian vähäiselle huomiolle sen jälkeen, kun meille tuli kissoja ja joka aamuinen päiväkirjankirjoitushetki vaihtui kissanleikityshetkeksi. En usein muista päiväkirjani olemassaoloa ja jos muistan, niin en vain jaksa, vaikka toisaalta tekisi mieli. Päiväkirjan kirjoittaminen selkeyttäisi mieltä kummasti. Sitten on tietenkin tämä blogi, jota aina välillä olisi mukava päivittää. Ja tietenkin se kuvakirjaidea, jota olen suunnitellut jo kauan, mutta joka edelleen on alkutekijöissään. No, kaikki aikanaan.

Siellä täällä lojuu keskeneräisiä käsityöprojekteja, joita haluaisin jatkaa ja ehkä jopa joskus saada valmiiksi.

Yli vuosi sitten ostin tuon vaaleanharmaan puuvillasekoitekankaan. Ajattelin tehdä siitä rennot reisitaskuhousut. Ja yksityiskohtiin (kuten taskupusseihin ja vyötärönauhan sisäpuolelle) ajattelin käyttää tuota söpöä vaaleaa kuviollista puuvillaa. Kaavankin tein valmiiksi kesällä, mutta edelleen housut odottavat leikkausta ja ompelua. Ja siskolleni olen luvannut ommella terrakotan värisen vakosamettilappuhameen. Ja siihen yksityiskohdat tulevat tietenkin tuosta sinioranssista vakosametista. Sitten olisi muutamat housut, jotka kaipaavat paikkausta. Ja yhdet lapaset pitäisi korjata. Ja kaapissa minulla on säkillinen kaikkea vanhaa, jolle olen suunnitellut tekeväni jotain. Sitten joskus.

On myös olohuoneen mattoprojekti. Tai pikemminkin vasta ajatus uudesta olohuoneen matosta. Ei nykyisessäkään matossa mitään vikaa ole, mutta kaksi pitkätukkaista nuorta naista ja kaksi kissaa eivät oikein sovi yhteen valkoisen karvamaton kanssa. Ideoita on kuitenkin liikaa ja en ole osannut päättää. Olen miettinyt maton neulomista. Ihan vain tasaista helmineuletta paksuilla puikoilla jostain kivan värisestä trikookuteesta. Tai jokin hieman koristeellisempi pintaneule? Vai pitäisikö matto sittenkin virkata? Tai varaisinko jostain kangaspuut? Mitenhän leveää mattoa kangaspuilla voi kutoa? Ja minkä värisen maton tekisin? Minä haluaisin vaalean ja neutraalin maton, joka sopisi yhteen unelmien kotini vihreisiin kukkatapetteihin ja puun väriseen lankkulattiaan. Mutta siskoni haluaisi jotain värikästä. No, mietintä jatkuu. Onhan tässä muitakin projekteja, joten se matto saakin vielä odottaa.

Huoneeni nurkassa on lojunut kauan läjä matonkuteita, jotka olen saanut siskoltani. (Tietenkään ne eivät ole sopivan värisiä suunnittelemaani olohuoneen mattoon, koska en halua siitä puhtaan valkoista enkä harmaata). No päätin sitten testata pienemmällä matolla, millaista maton neulominen on, ennen kuin edes harkitsen kunnianhimoista olohuoneen maton neulomista. Niinpä minulla on nyt työn alla myös tällainen valkoinen pitsimatto omaan huoneeseeni. Tykkään tästä kuviosta tosi paljon ja minusta tämä olisi ihana myös olohuoneen matossa. Mutta tästä tulee ehkä turhan ohut ja löysä niin isoksi matoksi. Varsinkin kun meillä on nuo kissat, jotka ahkerasti rullaavat mattoja juostessaan rallia ympäri asuntoa. Ja minä olen sellainen mattojen suoristelija nipottaja. Tai siis, minusta vain näyttää kivalta, kun matot ovat suorassa. Mutta entä jos olohuoneen maton neuloisikin kaksinkertaisesta kuteesta? Ja ompelisi pohjaan sellaista mattojen liukuestekangasta? Saisikohan siitä niin riittävän jämäkän?

Tammikuussa innostuin mukaan Hnetur-paidan yhteisneulontaan ja sainkin oman neuletakkini valmiiksi jokin aika sitten. Mutta minulla olisi myös toinen kaarrokkeen alku ja tilasin siihen lisää tuota sammaleen vihreää Lettlopia, jotta voin tehdä senkin valmiiksi. Ja jos lankoja jää vielä yli, voisin ehkä neuloa myös ihanan lämpimät kirjoneulelapaset.

Ennen joulua ostin ohjeen Sari Norlundin suunnittelemaan Sawyer-neulepaitaan. Siihen pitäisi vielä ostaa langat, ennen kuin pääsen neulomaan. Ja olen nähnyt Instagramissa hirveästi kaikkea muutakin ihanaa, jota haluaisin neuloa kuten Auni-sukat tai ihania yksinkertaisia patenttineulepaitoja ja ja ja...

Instagram on hyvä paikka inspiroitua, mutta välillä minusta tuntuu, että meinaan inspiroitua vähän liikaakin. Kun siellä on niin paljon kaikkea, ihania lankoja ja neulemalleja ja kankaita ja kauniisti sisustettuja koteja ja piirroksia ja maalauksia ja kaikkea aivan ähkyyn asti.

Mieleni on täynnä luovia ideoita. Niin täynnä, että tuntuu vaikealta ryhtyä yhtään mihinkään. Olen yrittänyt selvitä luovuusähkylamaannuksesta keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan. Tammikuussa se asia oli Hnetur-neuletakki ja nyt parin viimepäivän ajan se on ollut valkoinen pitsimatto. Helpottaa aina hetkeksi, kun saa jotain valmiiksi, mutta sitten päähän tulvii jo uusia ideoita...

Lisäksi suuren osan ajatuksistani on viime aikoina vienyt eräs hullu haave, johon liittyy tontti järven rannalla ja suuri tupa, jossa viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Ateljee piharakennuksessa ja tilaa käsityöprojekteille. Ja omat kangaspuut tai kahdet. Ja lampaita pihalla, joiden villasta opettelisin kehräämään lankaa. Hirveästi remppaa ja suunnittelua. Vanhoista ikkunoista tehty kasvihuone ja vanhassa leivinuunissa leivottua rieskaa. Nuotiopaikka järven rannalla. Viinimarjapensaat ja omenapuut. Maakellari ja laituri ja soutuvene. Talviset luisteluretket järven jäällä. Ja oma koti, vihreät kukkatapetit, lankkulattia, upottava nojatuoli ja kirjahylly.

Menetin jopa parina yönä unet, koska pääni oli niin täynnä haaveita ja ideoita. Onneksi on tällainen vauva, joka pakottaa väillä ajatukset tähän hetkeen, kiipeää syliin ja vaatii rakkautta.

Ja onneksi on valoa ja olohuoneeseen paistava iltapäivän aurinko.