• Iiris | Kehräten

Muistoja ja matonkuteita

15.7.2022



Olen leikannut matonkuteita pitkään suunnitelmissa ollutta olohuoneen mattoa varten. Tarkoituksenani on ollut päästä eroon kaikista sellaisista vanhoista tekstiileistä, joita ei enää kannata korjata ja joita en usko käyttäväni uudelleen ompelumateriaalina.



Kuteita on kertynyt kevään ja kesän mittaan kerä silloin ja toinen tällöin ja nyt olen saanut leikeltyä kaikki minulta löytyvät ylimääräiset vanhat tekstiilit. Keriä on jo melko paljon, mutta todennäköisesti nämä eivät kuitenkaan riitä edes puoleen väliin. Joudun ehkä ostamaan lisäksi valmista kudetta tai haalimaan jostain lisää leikeltävää. Haluaisin lisää punertavia ja lämpimiä sävyjä. Ehkä vähän viininpunaista, oranssinruskeaa, vaaleanpunaista ja beigeä.


Minulla on ollut vaikeuksia päättää, millä tekniikalla haluaisin maton toteuttaa. Vuosi sitten suunnittelin yksiväristä neulottua mattoa, mutta siitä suunnitelmasta olen tainnut luopua neulotun maton epäkäytännöllisyyden vuoksi. Neuloin tuon edellisen kuvan oikeasta reunasta pilkistävän ihanan valkoisen pitsimaton reilu vuosi sitten ja vaikka se onkin kaunis, se ei pysy siististi paikoillaan vaan venyy joka suuntaan ja on jatkuvasti epäsiistinä myttynä lattialla. Haluan maton olevan tarpeeksi jämäkkä, ettei sitä tarvitse kokoajan olla suoristamassa ja oikomassa. Lisäksi maton tulisi olla helposti pestävä, koska kissojen kanssa matot ovat milloin missäkin sotkussa. Niin ja tietenkin maton on oltava myös kaunis.


Pitkään olen haaveillut kangaspuiden vuokraamisesta ja maton kutomisesta, mutta nyt on yhtäkkiä tullut niin malttamaton olo tuon maton kanssa, että halusin päästä tekemään sitä heti. Niinpä päätin lopulta kokeilla maton virkkaamista.



Aluksi epäilin hieman, miten itse leikatun matonkuteen virkkaaminen onnistuu, mutta yllättävän hyvin se on onnistunut. Trikoovaatteista leikatun kuteen virkkaaminen ei juurikaan eroa kaupan valmiista trikookuteesta ja farkuista ja lakanakankaasta leikattu kude on vain raskaampaa virkata. Lisäksi lakanakankaasta leikattu kude repeää helposti poikki käännöskohdista, joten virkatessa täytyy olla hieman varovaisempi.


Tämän hetkinen mattosuunnitelma on värikkäitä vinoneliöitä valkoisella pohjalla. Mutta saa nähdä, mihin ajatus vielä matkan varrella muotoutuu. Joka tapauksessa värikkäistä pienistä matonkudekeristä virkkaaminen on kuin maalaamista. Ja se on aika ihanaa.


Matonkuteita leikatessa ajatukseni ovat usein olleet lapsuuden käsityömuistoissa. Etenkin niissä muistoissa, jotka liittyvät kahteen mummuuni ja matonkuteisiin. Lapsuuden valokuva-albumistani löytyi muutama kuvakin noista hetkistä, joten tässäpä vielä nekin teidän iloksenne. En kestä kuinka söpö pieni Iiris näissä kuvissa on ja ihan samanlainen keskittynyt ilme, kuin nykyäänkin. Jos vertaat tämän postauksen ensimmäisiin kuviin, tiedät mistä puhun.



Ensimmäinen kosketukseni matonkuteisiin oli 5-6 vuotiaana. Oltiin perheeni kanssa kylässä mummulassa, kun mummu oli leikkaamassa matonkuteita. Minä tietenkin olin kiinnostunut mummun puuhista. Katselin ja kyselin ja jonkin aikaa vierestä seurattuani kysyin, saisinko minäkin leikata.


Lapsena rakastin leikkaamista. Yksi lempipuuhistani oli leikata hienoja kuvia sanomalehdistä ja mainoslehtisistä. Parhaita aarteita löytyi yleensä kännykkä- ja kirjamainoksista. Joka tapauksessa, rakastin leikkaamista ja matonkuteiden leikkaaminen näytti minusta mukavalta. Mummu uskoi minun pian kyllästyvän, mutta antoi minulle kuitenkin pinkin kangassuikaleen ja sakset. Ja kohta minä pyysin jo lisää leikattavaa.


Opin, että edestakaisin leikkaamalla kangastilkusta saa pitkän pitkän pötkön. Käännöksissä piti muistaa olla tarkkana, ettei vahingossa leikkaa liian pitkälle ja kude napsahda poikki. Olin ylpeä, miten hienosti ja suoraan osasin leikata. Välillä tietenkin sakset saattoivat lipsahtaa niin, että syntyi pieni kuoppa, mutta ei oikeasti paljon koskaan, ihan totta.


Mummu selvästi näki innostukseni, koska lähtiessämme antoi minulle mukaan kangastilkkuja leikeltäväksi ja lupasi, että pääsen joskus hänen kanssaan kutomaan mattoja leikkaamistani kuteista. Myös äidiltä sain joitain vanhoja lakanoita leikattavaksi.


Itse maton kutomisesta en muista juuri muuta, kuin että oli jännää nähdä, miten matto alkaa muodostua. Sain istua mummun vieressä penkillä, pujottaa sukkulalla kuteita loimien väliin ja paukuttaa luhalla kuteet tiiviisti paikoilleen. Ja senkin muistan, että pienen uteliaan serkkuni pää jäi yhdellä kunnon pamauksella luhan ja kangaspuiden väliin ja itkuhan siinä seurasi.



Myös toisen mummun kanssa pääsin lapsena leikkaamaan matonkuteita. Olin mummulassa kesälomalla ja leikkasin mummun kanssa matonkuteita terassilla. Silloin opin, että puuvillakangasta voi repiä ja se repeää aivan suoraan. Siitä muistan olleeni ihmeissäni.


Se mummu oli innokas virkkaaja ja tietenkin minä sitten innostuin myös virkkaamisesta. Jollain toisella mummulalomalla leikattiin muovisista leipäpusseista kudetta ja virkattiin kuteista mattoja. Tai saattaa olla ettei minun luomuksesta aivan mattoa tullut, mutta mummu oli tosi nopea ja taitava virkkaaja ja teki vaikka miten monta mattoa. Ja näiden leipäpussivirkkausten innoittamana virkkasin muutama vuosi sitten parvekkeelleni sään kestävää mattoa jätesäkeistä ja valkoisista roskapusseista. Matto jäi inspiraation lopahdettua suunniteltua lyhemmäksi, mutta on se kulkenut mukanani tähän asti ja ollut kynnysmattona oikein käyttökelpoinen.



Nämä mukavat kokemukset mummujeni kanssa ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet käsityöinnostukseni syntymiseen. Ei siis voi kuin kiittää, että he ovat ottaneet mukaan ja näyttäneet, mitä kaikkea ihanaa omilla käsillä voikaan tehdä.

105 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto: