Muistoja kotipihalla
28.7.2020
Hieman yli viikko sitten vietin viikonlopun lapsuudenkodissa. Oli kauniita päiviä, muistoja lapsuudesta ja haaveita tulevasta. Luulen, että kotipihalla kesä tuntuu aina eniten kesältä.
Olisin halunnut näyttää jollekin. Kaikki parhaat leikkipaikat. Kukkivat ojanpielet. Hyvät piilot ja parhaat kiipeilypuut. Kertoa, täällä elin lapsuuteni ja nuoruuteni, koin kaiken, hyvän ja pahan.
Katsopas tuota, vaahteraa. No, se on vain vaahtera. Mutta minä muistan, kun se istutettiin, sinä kesänä täytin kahdeksan tai yhdeksän. Olen vuosia seurannut sen kasvavan. Aina kotona käydessäni, käyn katsomassa, mitä vaahteralle kuuluu. Entä tuo omenapuu? Sekin on jo kasvanut isoksi puuksi. Ensimmäiset omenat saatiin niihin aikoihin, kun lähdin kotoa ja aloitin oman elämän. Ehkä minullakin on vielä joskus oma piha, vaahtera ja omenapuu.
Tässä oli ennen pihasauna. Sen portailla, piilossa pihlajan takana, istuskelin monena aamuna, kuuntelin lintujen laulua ja katselin kesää, ei ollut muuta tekemistä. Ja tuon varaston takana, seinän ja vadelmapuskan välissä, oli myös hyvä piilopaikka. Kun pysytteli aivan seinän vieressä, nokkoset eivät päässeet pistelemään. Ja tuota pihlajaa pitkin kiivettiin salaa varaston katolle. Makoiltiin katolla, katseltiin lehtien lävitse sinistä taivasta ja valkoisia pilviä.
Ja tästä talon kulmalta alkoi talvella pulkkamäki. Laskettiin pulkalla vanhaa tietä pitkin tai pikkumetsän läpi pottupellolle. Pottupellon laidalla näyttää nyt kasvavan päivänkakkaroita ja kissankelloja.
Hassua, tätä kutsutaan aina vain pottupelloksi, vaikka ainoastaan yhtenä kesänä täällä on kasvanut perunoita. Ennen tässä oli heinää ja takiaisia, nyt nurmikko. Yhtenä syksynä saatiin kaikki omat taskulamput. Leikittiin pottupellolla, pimeänä iltana, kuivuneiden heinien ja takiaisten keskellä. Se oli hyvä leikki. Kaikilla oli oma maja ja pottupelto risteili kuivaan heinikkoon tallattuja polkuja. Ja koska oli pimeää, se tuntui ihan seikkailulta.
Pikkumetsä on muuttunut. Yksi ukonilma, kohta kymmenen vuotta sitten, kaatoi monta suurta mäntyä. Nyt sammaleen tilalla kasvaa heinää ja maitohorsmia. Männyt ovat vaihtuneet pihlajaryteikköön. Vanhatie on kasvanut umpeen. Sen tilalla on enää kapea polku.
Ja tässä pellon laidalla oli leikisti nuotiopaikka. Istuskeltiin ringissä kivillä ja haaveiltiin isosta hallista täynnä karkkia ja mönkijöitä. Niihin aikoihin, kun menin yläasteelle, tuohon rakennettiin puumaja. Minä nikkaroin majaan hienon pöydän. Lukiolaisena luin kirjoja majan katolla. Nyt majaakaan ei enää ole.
Yhden suuren kuusen ja pihlajan varjossa kasvaa edelleen ketunleipiä.
Eikä iso kuusi ole paljon muuttunut. Se oli kaikkien aikojen paras kiipeilypuu. Sen alaoksilla leikittiin hippaa ja sirkusta ja sen latvaan kiivettiin ihailemaan maisemia. Jokaisella oli oma lempioksa, jolla istuttiin, juteltiin ja oltiin vaan. Joinain päivinä kiipesin kuuseen suruineni. Istuin lempioksallani nojaten kuusen karheaan runkoon, tuntien oloni yksinäiseksi.
Vanhojen aikojen kunniaksi kiipeän kuuseen. Putoaminen pelottaa enemmän kuin ennenvanhaan. Harjoituksen puutetta varmaan...
