Muutoksia ja epävarmuutta

16.4.2022

En osaa sanoa, mitä minulle kuuluu.

On tyhjä olo.

Ja minulla on edessä muutto.

Ahdistaa muuttoon menevä raha ja se, kun sitä ei ole.

Ahdistaa kaiken aikaa nousevat hinnat. Ahdistaa yksin asumisen kalleus ja bussikortti ja terapiamaksut. Ja kissojen ruuat, kun nekin joutuu kohta maksamaan yksin.

Ahdistaa tulevaisuus ja itsensä elättäminen ja työ ja kaikki se, mikä ei ole vielä selkeää. Kaikki se, missä kyseenalaistan ja epäilen itseäni. Onko minusta siihen? Osaanko mitään? Miten jaksan? Olenko vain liian laiska ja mukavuudenhaluinen tekemään työtä?

Ahdistaa epävarmuus ja se, että edelleen pohdin näitä samoja kysymyksiä kuin vuosi sitten. Tai oikeastaan samoja kysymyksiä, joita olen pohtinut viimeiset viisitoista vuotta.

Miksi edelleen jumitan tässä samassa tilanteessa? Mistä löytyisi pitkäjänteisyyttä ja ennen kaikkea rohkeutta tehdä asialle jotain?

Tuntuu haikealta jättää Rovaniemi taakse ja kaikki täällä yhdeksän vuoden aikana koettu. Tuttu kauppareitti ja tutut kauniit lempipaikat. Lyhyet välimatkat ja se, ettei paikasta toiseen siirtymiseen tarvita Google Mapsia tai paikallisbussia.

Ja tietysti tulee ikävä tänne pohjoiseen jäävää siskoa ja ystäviä. Jännittää, mitä pitkä välimatka tekee vanhoille ja uusille ystävyyssuhteille. Siskostani en tule pääsemään eroon, vaikka asuisin toisella puolella maapalloa, joten se ei niin paljon huoleta :D

Jännittää uusi paikkakunta ja uusi koti. Jännittää pitkästä aikaa yksin asuminen ja pitkä pyöräilymatka siskon perheen luokse, jos oman kodin hiljaisuus ja yksinäisyys alkaa ahdistaa.

Jännittää uudet ympyrät ja ihmiset. Löydänkö ystävää, jonka voin pyytää kahville tai teelle kymmenen minuutin varoitusajalla? Tai jonka oven taakse voin ilmestyä varoittamatta ja olla silti varma, että olen tervetullut käymään. Ystävää, jonka seurassa kelpaan räjähtäneenä ja jonka vierailua ennen ei tarvitse kaivaa imuria esiin tai loihtia pikaisesti tarjottavaa kahvipöytään.

Löydänkö itselleni uudet lempipaikat ja parhaat haaveilukivet, joilla istuskella yksin kuuntelemassa liikenteen ja tuulen huminaa?

Ja kaikesta tästä huolimatta, olen myös innoissani. Innoissani uudesta kodista ja uudesta kotikaupungista. Uusista mahdollisuuksista ja ihmisistä. Pyöräilymatkan päässä asuvasta siskon perheestä. Monista ystävistä, jotka sitten ovat 600 km lähempänä minua, vaikka eivät silti edelleenkään asu samassa kaupungissa. Pidemmästä kesästä ja valoisammasta talvesta. Kauniista kaupungista ja järvistä ja vehreästä luonnosta.

Tuntuu uskomattomalta, että olen nyt oikeasti muuttamassa. Minulla on aina ollut sellainen tunne, että jossain vaiheessa tulen muuttamaan pois Rovaniemeltä. Ei sillä, etten tykkäisi tästä kaupungista. Tämä on sopivan pieni kaupunki ja täällä on keskustassakin asuessa luonto lähellä, mutta minulla on ollut täällä sellainen olo, että olen syrjässä ja kaukana kaikesta ja kaikista. Ehkä koska lapsuudenkoti on ollut kaukana ja viimeistä kolmea vuotta lukuun ottamatta kaikki sisaruksenikin ovat olleet kaukana.

Mutta en minä tiedä, onko se syrjässä ja sivussa olemisen tunne oikeasti kiinni siitä, missä asun. Voihan se myös olla tunne, joka on osa minua eikä katoa paikkakuntaa vaihtamalla.

No mutta, se tästä muutosta ynnä muusta. Nyt lähden kauppaan ja alan sämpylöiden leivontaan ja ruuan tekoon. Ystävä tulee tänään junalla luokseni pääsiäisen viettoon. Se on aika ihanaa.

Ai niin, kuvituksena oleva maalaus on parin vuoden takaa. Se sisältää aika paljon Iirismäisiä elementtejä kuten koivut ja keinu ja sininen värimaailma. Se ei liity millään tavalla kirjoittamaani, mutta onpahan jotain mitä katsella.