top of page
  • Writer's pictureIiris | Kehräten

Paperinarusta neulottu lampunvarjostin (ohje)

19.11.2020


Tunnustus, olen huono palauttamaan virheostoksiani. Jotenkin se pelottaa liikaa. Että pitäisi mennä takaisin kauppaan, puhua myyjän kanssa ja sanoa, etten minä haluakaan tätä, tämä lampunkanta ei sopinutkaan siihen joulutähteen, mihin oli tarkoitus. Sitten ajattelen, että kyllä minä voin maksaa kymmenen euroa siitä, ettei minun tarvitse tehdä sitä. Ja niin lampunkanta lopulta jää minulle...


Näin ollen minulla oli ylimääräinen lampunkanta johtoineen, kun samaan aikaan kaipasin jonkinlaista lukuvaloa sängylleni. Päätin siis tehdä lampunkantaan itse kivan pienen varjostimen ja ripustaa sen sänkyni yläpuolelle. Neuloin varjostimen luonnonvärisestä paperinarusta ja kovetin sen liimalla. Paperinarun neulominen ei ollut kaikista kivointa, mutta mielestäni lopputulos kyllä palkitsi. Käytin neulomiseen paksuja puikkoja, jotta sain neuloksesta sopivan väljää, jolloin myös valo pääsee varjostimen läpi. Helmineule teki pinnasta mukavan elävän ja rouhean.



Minusta siitä tuli aika söpö pieni lamppu. Eikä sen tekeminen ollut ollenkaan vaikeaa. Joten tässä yksinkertainen ohje varjostimeen, jos joku teistäkin sattuu kaipaamaan söpöä pientä lamppua.



KOKO: halkaisija 20 cm, korkeus 17 cm

TARVIKKEET:

PUIKOT: sukkapuikot kokoa 6



TYÖOHJE:


1. Luo 60 silmukkaa ja jaa ne neljälle puikolle (kullekin puikolle 15 silmukkaa).

2. Neulo suljettuna neuleena helmineuletta, kunnes työn pituus on 14 cm. (Helmineule: neulo ensimmäisellä kierroksella joka toinen silmukka oikein ja joka toinen nurin. Seuraavilla kierroksilla neulo aina oikeat silmukat nurin ja nurjat oikein.)

3. Aloita kavennukset:

  1. krs: kavenna jokaisen puikon alussa kolme silmukkaa oikein yhteen, jos helmineuleessa on vuorossa oikea silmukka, tai kolme silmukkaa nurin yhteen, jos vuorossa on nurja silmukka.

  2. krs: neulo helmineuletta ilman kavennuksia.

  3. krs: kavenna jokaisen puikon keskellä kolme silmukkaa oikein yhteen, jos helmineuleessa on vuorossa oikea silmukka, tai kolme silmukkaa nurin yhteen, jos vuorossa on nurja silmukka.

  4. krs: neulo helmineuletta ilman kavennuksia.

4. Toista kierroksia 1–4, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä neljä silmukkaa.

5. Päättele silmukat. Kiristä silmukoita päätellessäsi siten, että varjostimen laelle jäävä reikä sopii väljästi lampun kantaan (kovettamisen aikana reikä vielä hieman pienenee).

6. Päättele langat nurjalle.



7. Sekoita kuppiin noin 0,5 dl liimaa ja 0,5 dl vettä.

8. Upota varjostin liimaseokseen ja tarkista että varjostin kastuu kauttaaltaan.

9. Aseta varjostimen sisään pieni muovipussi (jotta liima ei kuivu kiinni ilmapalloon) ja puhalla ilmapallo varjostimen ja pussin sisään. Tarkista, että varjostin asettuu ilmapallon päälle symmetrisesti ja varjostimen alareuna suoraksi.

10. Ripusta varjostin kuivumaan. Kun varjostin on kokonaan kuivunut, tyhjennä ilmapallo ja irrota muovipussi varovasti varjostimesta.

11. Kiinnitä varjostin lampunkantaan.


Vinkki: jos varjostimen reikä jäi liian pieneksi eikä lampun kanta kovettamisen jälkeen enää mahdu reikään, voit leikata sitä hieman suuremmaksi sivuleikkureilla. Neulos ei lähde purkautumaan enää kovettamisen jälkeen.




Kiinnostaisiko muuten ketään tietää tarkemmin, kuinka tein makramee-lampunvarjostimen, josta kerroin muutama postaus sitten? Voisin yrittää väsätä jonkinlaista ohjetta, jos jollakin kiinnostaa. Jättäkää kommenttia tai tykkäystä tähän postaukseen tai laittakaa viestiä Instagramissa, niin tiedän, kiinnostaako ketään :)

1 688 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto:

bottom of page