Iiris | Kehräten
Neulottu pitsimatto
3.7.2021

Yksi viimekevään projekteista on ollut tämä itse suunnittelemani trikookuteesta neulottu matto. En ole koskaan nähnyt neulottua mattoa, mutta siskoni kokeili kerran kauan sitten neuloa olohuoneeseensa kirjoneulemattoa ja siitä kai jäi itämään ajatus neulotusta matosta. Kirjoneuleeseen en ryhtynyt, koska siskoni kokemuksen mukaan se oli liian työlästä, nurjat kirjoneulekerrokset ja kaikki. Joten päätin kokeilla jotain näyttävää, mutta helppoa pitsi- tai pintaneuletta. Samaiselta siskoltani sain lainaan hänen mattoprojektiinsa hankkimat koon 9 pyöröpuikot sekä ylimääräistä valkoista trikookudetta, joten käytännössä tämä projekti oli minulle täysin ilmainen.
Aloitin kuvion suunnittelun selailemalla netistä erilaisia mattoja ja neulemalleja. Päätöksen tekeminen oli vaikeaa, koska vaihtoehtoja on loputtomasti ja minä en tunnetusti ole hyvä päättämään. Mutta lopulta suunnittelin tällaisen vinoneliöistä koostuvan kuvion. Matossa vuorottelevat helmineuleella tehdyt vinoneliöt sekä sileällä neuleella neulotut vinoneliöt, joiden keskelle sommittelin ryppään neulottuja palleroita. Jotta matto ei lähde rullaamaan, kaikki reunan kanssa kosketuksissa olevat vinoneliöt ovat helmineuletta.


Maton neulominen oli yllättävän nopeaa ja helppoa. Vaikka välissä innostus lopahti ja keskityin muihin projekteihin ja matontekele unohtui kaappiin kuukausiksi. Mutta uskallan väittää, että säännöllisesti neulomalla se olisi valmistunut viikossa tai parissa. Tai no, jos innostuin neulomaan liian monta tuntia päivässä, ranteeni ja olkani kipeytyivät, joten ehkä neulominen ei lopulta ollutkaan aivan niin helppoa, mutta joka tapauksessa helpompaa kuin olin ajatellut.
Nämä minun kaksi kattia olivat myös innokkaasti mukana mattoprojektissa. Muru makoilemalla ja nukkumalla maton päällä (myös silloin, kun yritin neuloa) ja Myy leikkimällä kuteella ja repimällä sitä pois kerältä. Rasittavaa ja suloista yhtä aikaa...

Kun sain maton neulottua valmiiksi, lisäsin sen päihin hapsut. Ihan vain, koska tykkään hapsuista. Minusta siitä tuli aika ihana ja juuri sellainen, kuin olin suunnitellut. Se on nyt ollut tuossa meidän olohuoneessa, koska edelliselle olohuoneenmatolle sattui onnettomuus. Tuo matto on tietenkin vähän liian pieni olohuoneeseen, mutta menee nyt väliaikaisesti siinä, ennen kun saan tehtyä siihen isomman. Olen jo suunnitellut, millaisen maton haluan tehdä, mutta se saa vielä odottaa. Pitäisi ostaa kudetta ja haluaisin sitä ennen varmistua, että matosta tulee juuri sellainen, kuin haluan. Joten ajattelin kypsytellä ideaa vielä jonkin aikaa.
Yksi ongelma tämän maton kanssa on ollut. Koska matto on neulottu joustavasta trikookuteesta ja neuloskin on luonnollisesti joustavaa, matosta tuli aivan erityisen venyvä. Se on siksi vaikea pitää siististi paikoillaan. Varsinkin kun nämä kaksi villiintyessään painivat matolla ja möyrivät sen alla. Ja venyvän maton imurointi on myös aika rasittavaa.


Ostin maton alle tuollaisen liukuestehuovan ja se auttoikin jonkin verran, mutta olen miettinyt, että haluaisin kiinnittää maton kunnolla tuohon huopaan, ettei sitä tarvitse olla koko ajan asettelemassa paikoilleen. Haluan kuitenkin, että maton voi tarvittaessa huoletta pestä pesukoneessa, joten en haluaisi ommella sitä kokonaan kiinni huopaan, joka ei kestä vesipesua. Pitäisikö se kiinnittää reunoihin vaikka tarranauhalla, jolloin matto pysyisi paikoillaan, mutta sen saisi kuitenkin pesua varten irrotettua? Vai olisiko teillä parempia ideoita?
Entä kiinnostaisiko ketään ohje tällaiseen (venyvään, muuta nättiin) mattoon? Vai onkohan olemassa ketään yhtä hullua matonneulojaa, kuin minä... Jos joku kaipaa ohjetta, saa jättää kommenttia tähän postaukseen tai laittaa minulle viestiä Instagramissa (@kehraten). Tai vaikka vain painaa sydäntä tämän postauksen lopussa, niin tiedän, onko kiinnostuneita.