Seikkailua ja luonnonrauhaa

14.1.2021

Kuljetaan pimeässä illassa kohti seikkailua. Alkumatka taittuu mukavasti kelkan jäljissä. Alkuinnostuksessa kaadetaan eväskassimme matkan ensimmäiseen sulaan lammikkoon. Saadaan väsynyt nauruhepulikohtaus ja ihmetellään pakkasta uhmaavaa pientä lammikkoa.

Loppumatkasta seurataan suksen jälkiä, jotka heikosti erottuvat vasta sataneen uuden lumen alta. Esitän mielipiteitäni oikeasta suunnasta, vaikka en ole ollut täällä koskaan ennen. Välillä epäilykset valtaavat mielen, pääsemmekö perille, viekö vanha latu meitä aivan väärään suuntaan. Iloitsemme jokaisesta maamerkistä, joka vakuuttaa meidän olevan oikeilla jäljillä. Pohdimme, olemmeko jo riittävän pitkällä vai pitääkö vielä jatkaa hetki suoraan ennen kaarrosta oikealle kohti jokea.

Jännitetään, onko joki kunnolla jäässä ja päästäänkö sen yli turvallisesti vai joudutaanko vielä uimareissulle. Ilmeisesti olemme luoneet riittävästi kauhukuvitelmia, koska yllättävän nopeasti ja helposti olemme perillä. Lämmitetään mökkiä ja syödään kylmää pitsaa iltapalaksi.

Herätään metsän keskellä tummansiniseen pakkasaamuun. Ystävä on jo noussut ja sytyttänyt tulen kamiinaan. Laitan kahviveden kamiinan päälle kiehumaan ja istun pöydänääreen toppavaatteissa odottamaan mökin lämpenemistä ja kahviveden kiehumista. Jutellaan hiljaisella äänellä tulesta, metsästä ja puuron keitosta. Toiset nukkuvat vielä.

Aamu valkenee pastellinsävyiseksi päiväksi. Mökki lämpenee ja kahvivesi kiehuu. Kaikki tapahtuu hitaasti omaan tahtiinsa. Siinä on minulla, tehokkuuden tavoittelijalla ja rutiinien orjalla opettelemista. Mutta meillä ei ole kiire mihinkään. Juuri sitä varten tänne ollaan tultu, että ollaan, lämmitetään mökkiä ja keitetään kahvia, odotellaan rauhassa aamun valkenemista.

Toisetkin heräävät. Vatsat täynnä puuroa lähdetään ulos. Tehdään polku saunalle ja törmää alas joelle. Tehdään jokeen avanto ja kannetaan avannosta vettä saunalle. Pakkasta on paljon, mutta vettä kantaessa tulee kuuma. Pysähdytään vähän väliä lepäämään, katselemaan ja ihmettelemään satumaata ympärillämme. Saunalla vesi alkaa heti jäätyä saavissa.

Ennen saunan lämmitystä lähdetään lumikenkäretkelle. Sitten lämmitetään saunaa ja keitetään lohikeittoa. Saunotaan pitkään ja hartaasti. Saunan lattia on jääkylmä, mutta ylhäällä lauteilla löylyt tuntuvat ihanan pehmeiltä ja lämpimiltä. Välillä lisätään puita kiukaaseen ja kuunnellaan tulen huminaa. Käydään vilvoittelemassa ulkona lumihangessa.

Iltaa vietetään takkatulen lämmössä. Neulon alkua uudelle villapaidalle. Rupatellaan ja syödään mutakakkua. Kaikki on lämmintä ja rauhallista. Matkalla huussille ihaillaan tähtitaivasta ja kummastellaan aina vain kiristyvää pakkasta. Makuupussissa kuuntelen toisten mukavaa jutustelua. Olen samaa mieltä. Sitten nukahdan. Nukun yön tyytyväisenä ja autuaan tietämättömänä yöllisestä mökinlämmityskriisistä.

Seuraavana aamuna herään ensimmäisenä. Sytytän tulen kamiinaan ja takkaan. Keittelen kahvivettä. Jatkan villapaitaani kynttilän valossa ja syön suklaata ensimmäisen illan lammikko-onnettomuudessa kostuneesta irtokarkkipussista. Haen puita liiteristä ja unelmoin. Tällaista elämää minä haluaisin elää. Haluaisin herätä joka aamu luonnon keskeltä. Katsella aamukahvia juodessani kaukaisen tunturin takaa kajastavaa aamua ja hakea puita liiteristä tähtitaivaan loisteessa. Tehdä kaiken hitaasti ja nautiskellen. Tuntea että kahvin keittäminen on yhtä tärkeää kuin sen juominen.

Päivällä lähdetään läheiselle vaaralle katsomaan kauas. Ollaan koko ajan pakahtumaisillamme kaikesta kauneudesta ja kaamospäivän pastellinsävyisestä taivaasta. Nousemme korkeammalle ja maisema muuttuu, jos mahdollista, yhä kauniimmaksi.

Ylhäällä istuskellaan postikortissa. Tervehditään aurinkoa. Juodaan lämmintä kaakaota ja paistetaan nuotiossa makkaraa.

Palataan mökille ja viimeisen illan kunniaksi lasketaan joen törmältä pulkkamäkeä. Pelataan Uunoa ja vain ollaan.

Seuraavana aamuna jätetään hyvästit satumaalle. Luodaan viimeiset katseet törmän päällä nököttävään mökkiin ja lähdetään mielet virkeinä kohti tulevaa vuotta. Paluumatkalla piirrän auton huurteiseen ikkunaan sydämen. Ja toisenkin. Ja katselen ohi vilisevää pastellimaisemaa. Ajatukset kääntyvät jo kotiin ja kissoihin. Miten mirrini ovat pärjänneet ja siihen, miten mukava on päästä nukkumaan omaan sänkyyn. Miten mukavaa, kun vettä tulee hanasta eikä sitä tarvitse kantaa avannosta. Helpossakin elämässä puolensa... Ennen kaikkea minulla on kuitenkin ikävä kotiin.