top of page
  • Writer's pictureIiris | Kehräten

Sisäinen kriitikkoni

11.12.2020


Tuntuu, että on kulunut paljon aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin blogia. Ja onhan siitä jo kolme viikkoa. Ei ole tehnyt mieli kirjoittaa. Mutta tänään tuntui hyvältä ajatukselta päivittää kuulumisia ja ehkä myös selkeyttää omaa päätä kirjoittamalla. Alun perin ajattelin kertoa mukavia joulukuulumisia ja jakaa tunnelmallisia joulukuvia, mutta jotenkin tämä teksti lähti eri suuntaan. Ja kai minä sitten annan sen lähteä. Pääsette tutustumaan sisäiseen kriitikkoni, joka useimmiten on syynä myös siihen, jos minua huvita päivittää blogia. Koska "en osaa kirjoittaa eikä ketään kiinnosta!" Miksi siis edes yrittää?



Olen pohtinut viime aikoina, kuinka paljon moitin itseäni, kuinka rumasti puhun itselleni. Ja kuinka huonoksi se saa minut tuntemaan itseni. Kritisoin itseäni kaikesta mitä teen tai mitä en tee. Kuuntelen päivästä toiseen jatkuvaa paasausta pääni sisällä. Sisäinen monologini kuulostaa kutakuinkin tällaiselta: "olet outo, olet vääränlainen, et osaa tehdä mitään oikein. Naurat väärin, puhut väärin. Miksi sanoit noin? Onko tuo edes totta? Katso ihmisiä silmiin tai näytät oudolta, et osaa edes katsoa oikein! Älä herätä huomiota! Käyttäydy normaalisti. Kävele normaalisti. Puhu normaalisti. Rauhoitu ja käyttäydy niin kuin ihmiset! Älä vääntele käsiäsi! Älä vääntelehdi. Älä heiluta jalkaasi. Istu paikallasi! Älä tee noin mutta älä tee näinkään. Olet tiellä! Olet hankala! Taas nauroit, et saa nauraa! Vastaa, kun sinulta kysytään! Älä kerro, et saa kertoa! Olet kuitenkin väärässä. Tuo on väärin. Et sinä osaa puhua. Et sinä tiedä mistään mitään. Liioittelet ja valehtelet. Ei ketään kiinnosta, miksi kiinnostaisi. Pitkästytät kaikkia, ole hiljaa! No puhu nyt jotain tai vaikutat oudolta! Olet outo! Vääränlainen! Et sinä kelpaa! Miksi olet noin hankala? Mikä sinussa on vikana?! Aina sinua saa hävetä! No mikä nyt taas? Taasko sinusta tuntuu pahalta! Miksi muka? Sinulla on kaikki hyvin! Ei sinua itketä! Et sinä osaa itkeä! Mikä sinua vaivaa?!"


Eikä riitä, että moittisin itseäni vain siitä, mitä teen nyt väärin. Moitin itseäni jatkuvasti myös kaikista jo tekemistäni virheistä. Kaikesta tyhmästä ja nolosta mitä olen tehnyt aikaisemmin. Tai murehdin etukäteen, miten pilaan kaiken tulevaisuudessa. Koska en vain osaa mitään ja minua saa aina hävetä! Käyttäydyn oudosti ja kaikki pitävät minua outona, vähintäänkin tyhmänä ja tylsänä. Ja totta kai pitävät, kun sellainenhan minä olen, toivoton tapaus...


Ja sitten vielä ihmettelen, kun elämä tuntuu usein raskaalta. Tai mietin, miksi haluaisin lomalle itsenäni olemisesta. Kummallista, miten itselle voi puhua jatkuvasti asioita, joita ei koskaan sanoisi toiselle ihmiselle. Miten virheitä on niin paljon helpompi sietää ja ymmärtää toisissa ihmisissä. Kummallista, miten vaikea omia ajatuksia on muuttaa, vaikka periaatteessa tietää, ettei jatkuvaan itsensä moittimiseen ole mitään syytä.


Viime aikoina eräs ihminen on opettanut minua puhumaan kauniimmin itselleni, koska sisäinen puhe ei muutu kuin harjoittelemalla. Hän on "pakottanut" minut sanomaan itselleni, että "kyllä minä osaan. Kyllä minä pystyn. Minä olen hyvä ihminen." Ja miten hyvältä onkaan tuntunut edes hetken aikaa uskoa siihen. Olla hetken aikaa vakuuttunut siitä, ettei minussa ole mitään vikaa. Että kelpaan sellaisena kuin olen.



Nämä kuvituksena olevat koivunrungot olen maalannut monta vuotta sitten. En pitänyt alkuperäisen maalauksen väreistä, joten muokkasin niitä aika radikaalisti. Ja näin siitä tuli ihan kiva vai mitä?


En ole saanut vähään aikaan maalattua, vaikka minulla on tehnyt mieli. Olen kai pelännyt, että en onnistu ja minulle tulee vain paha mieli. Koska "en osaa mitään", kuten tässä tuli jo kerrottua... Tai no, olen ollut myös melko kiireinen erinäisten tonttujuttujen ja käsityöprojektien kanssa. Ja lisäksi olen kaivannut paljon aikaa vain olla. Mutta ehkä joku päivä kaivan taas maalaustarvikkeet esiin, minulla olisi monta ideaa, joita haluaisin päästä toteuttamaan.

72 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto:

bottom of page