top of page
  • Iiris | Kehräten

Uusi raitaneule ja muuttohommia

28.11.2022



Viimeisin valmistunut neuleprojektini on tämä raidallinen rento neulepaita. Tällä kertaa idea neuletyöhön lähti puhtaasti materiaaleista. Minulla oli ollut joitain vuosia kaapissani ohutta luonnonvalkoista villalankaa, joka oli jäänyt käyttämättä, koska se oli haurasta ja katkeili helposti neulottaessa. Viime jouluna siskoni värjäsi minulle kasviväreillä osan noista langoista ja syntyi ajatus rennosta raidallisesta kotoiluvillapaidasta.


Päätin neuloa langan yhteen silkkimohair-langan kanssa, jotta langankatkeiluongelma ratkeaisi ja saisin paidastakin todennäköisesti paremmin kulutusta kestävän. Edullisuutensa vuoksi silkkimohairiksi valikoitui Dropsin Kid-Silk.



Luonnonvalkoista lankaa oli reilusti eniten, joten päätin kokeilla ohuita värillisiä raitoja luonnonvalkoisella pohjalla. Ja minusta tästä väriyhdistelmästä tuli aika onnistunut ja ihana.



Neuloin paidan oman mielikuvani pohjalta ilman ohjetta käyttäen vanhaa neuletta apuna koon arvioimissa.



Näissä ilman ohjetta neulotuissa projekteissa harvoin kaikki menee kerralla maaliin. Niinpä nytkin ensimmäisen version pääntiestä tuli liian iso ja helmasta liian lyhyt.



Purin helman resorit ja neuloin helmaan vielä muutaman raidan lisää ennen resorien aloitusta. Helman sivuihin jätin halkiot ja takakappaleen helman neuloin muutaman sentin etukappaleen helmaa pidemmäksi.


Pääntien uudelleen neulominen olisi merkinnyt koko puseron purkamista, joten keksi oman sovelluksen, jolla sain pääntien melko siististi pienemmäksi kuitenkaan purkamatta koko puseroa. Hieman näpertelyä ja "muutaman" langanpään päättelyn se kuitenkin vaati.



Oli kuitenkin kaiken vaivannäön arvoista saada paidasta juuri sellainen kuin halusin. Tarkemmin paidan neulomisprosessia olen kuvannut Instagram-tarinoissa, ja ne ovat siellä edelleen nähtävänä profiilini kohokohdissa.



Seuraavaksi minulla on työn alla raitapaidalle kaveriksi villahousut. Lankana minulla on Lankavan Sulo-sukkalanka ja suunnitelmana on tehdä palmikkosukkahousuista inspiroituneet kauniit palmikkokuvioiset villahousut. Olen saanut ensimmäisen lahkeen valmiiksi, mutta viime aikoina ei ole ollut juurikaan neuleaikaa, joten saapa nähdä, milloin housut valmistuvat. Olisi kuitenkin mukava saada housut jalkaan vielä tämän talven pakkasille.


Kaikenlaista on ollut meneillään, koulu, isotöinen kuvitusprojekti sekä lähestyvä muutto. Mutta ehkä ensi kuussa olisi aikaa taas neuloa, kun saan ensin muuton hoidettua pois alta. Jännää, minulla on jäljellä enää kaksi yötä tässä nykyisessä kodissa ja siltä täällä alkaa pikkuhiljaa näyttääkin.



Olen odottanut muuttoa reilun kuukauden malttamattomana, mutta nyt sen lähestyessä on alkanut jännittää. Mutta eiköhän kaikki mene hyvin ja viihdyn uudessa kodissa. Siellä minulla tulee olemaan enemmän valoa, ruokapöytä ikkunan ääressä, tiskikone ja järvinäkymä. Ja varmasti kissatkin toipuvat pian järkytyksestään. (Kaikille jotka miettivät, en siis vaihda paikkakuntaa, vaan muutan ainoastaan itselleni mieluisampaan asuntoon.)


Seuraavan kerran päivitänkin blogia sitten uudessa kodissa. Silloin kerron ehkä sohvapöydästä, jonka nikkaroin vanhoista kertakäyttökuormalavoista. Siitä tuli ihana, joten pysykäähän kuulolla.

216 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Seuraa minua

Instagramissa

  • Instagram
blogit-150x60.png

Arkisto:

bottom of page