Iiris | Kehräten
Vappu ja lappuhame
1.5.2021

Ihanaa, yksi lupaus on taas täytetty, kun sain eilen valmiiksi tämän lappuhameen, jonka olin luvannut ommella siskolleni. Tein hameeseen kaavasta alkaen kaiken itse. Siihen nähden olen todella positiivisesti yllättynyt, kuinka helposti kaikki sujui ja kuinka hyvä hameesta tuli.
Uskomatonta, että muutamalla mittauksella ja intuitiolla sain kaavasta kerralla täydellisen. Ensimmäisen sovituksen jälkeen olin puulla päähän lyöty, kun minun ei tarvinnut muuttaa mitään. Ehkä olen oppinut kaavoituksesta jotain muutaman viimevuoden aikana. Ja onhan tämä tietenkin myös melko yksinkertainen ja helppo malli. Mutta silti, enkö silti ansaitsekin selkään taputuksen ja pienet kehut! :D

Ompelussa rakastan eniten tikkauksia ja muita pieniä yksityiskohtia. Napinläpien ja nappien ompelua. Sitä, kun jokainen sauma ja tikkaus alkaa juuri sieltä, mistä pitääkin ja loppuu sinne, minne kuuluukin. Sitä, kun lopputuloksessa jokainen yksityiskohta asettuu paikoilleen ja näyttää viimeistellyltä ja harkitulta. Purkamisesta taas en pidä ollenkaan, kukapa pitäisi. Mutta purkamistakin enemmän inhoan vinoja tikkauksia, ryppyjä ja kurttuja, venähtäneitä saumoja ja kaikenlaista epämääräisyyttä.
Tätä hametta ommellessa nautin kuitenkin eniten siitä, miten kauniisti nämä kaksi kangasta, sinipohjainen kukkakangas ja terrakotan värinen vakosametti, sopivat yhteen. Vai voiko joku väittää jotain muuta? Ja mikä parasta, molempia kankaita jäi vielä vähän yli ja voin ommella niistä jotain pientä itselleni.


Jotta kaikki ei kuulosta liian ruusuiselta, niin pientä ongelmaa tuotti farkkunappien kiinnitys. Ihmettelen vaan, miten farkkunapit on tarkoitus saada kotikonstein siististi kiinnitettyä... Pitää ensi kerralla ostaa nappeja, joissa tulee mukana myös kiinnitykseen tarvittavat työvälineet. Ei myöskään tajuttu, että haalarinsolkien lisäksi olkaimiin olisi pitänyt hankkia myös t-soljet, joiden avulla olkainten pituutta olisi voinut säätää. Ratkaistiin asia kuitenkin vain ompelemalla olkaimiin napinlävet ja muutama nappi pituuden säätämistä varten.
Niin ja huomasin vasta hameen valmistuttua, että vyötärönauha olisi pitänyt leikata vastakkaiseen langansuuntaan... Mutta ihan hyvä se on noinkin. Ja siskolleni ainakin kelpasi. Tuli hyvä mieli, kun siskoni kehui, että hameesta tuli juuri sellainen, kuin hän toivoikin ja hame pääsi heti käyttöön.


Eikö siskoni olekin söpö hameineen ja vappupalloineen?
Miten teidän vappu on sujunut? Minulla hyvin samanlaisissa merkeissä, kuin viimevuonnakin. Yksin kotona, ompelua, vähän munkkeja ja simaa, saunomista. Ulkoilla en ole vielä ehtinyt tai jaksanut. Aamulla paistoi aurinko ja suunnittelin, että lähtisin katselemaan jokea ja kevättä kunhan saisin tämän postauksen valmiiksi, mutta nyt alkoi tuiskuttaa lunta, joten saa nähdä jaksanko. Ei ole ihan vappufiilis.